Raamattu ei ole vain kirjaimen tasolla ymmärrettäväksi tarkoitettu kokoelma kirjoituksia. Se on monitasoinen hengellisiä opetuksia sisältävä teos. Kirjaimen tason lisäksi on esikuvallinen ja vertauskuvallinen taso. Esikuvat ovat kuvia tulevaisuudesta. Esimerkiksi Joosef ja vanhan liiton eläinuhrit ovat esikuvia Kristuksesta. Vertauskuvat voivat olla joko allegorioita, analogioita tai metaforia. Kaikkien tasojen tekstit voivat olla lisäksi profeetallisia, niin että ne pitävät sisällään opetusta, ohjeita, nuhteita, varoitusta, kehotusta, rohkaisua, lohdutusta tai ennustuksia.
Jotta lukija ymmärtäisi kirjoitukset oikein – Jumalan tai kirjoittajan alkuperäisellä tavalla – tulee hänen tietää, mitkä kohdat on tarkoitettu tulkittavaksi pelkästään kuvaannollisesti ja mitkä kohdat ovat totuudellista kerrontaa myös kirjaimen tasolla. Tämän lisäksi tulee pystyä tutkimaan kirjoituksia alkukielillä interlineaarien, sanakirjojen ja kommentaarien avulla. (Bible Hub, Blue Letter Bible, Novum 1-5, Iso Raamatun Tietosanakirja, jne.) Raamatun ymmärtämisessä on suurena apuna sen ajan kansojen, uskontojen, kulttuurin, tapojen ja tieteen tuntemus.
Jos pidät Ilmestyskirjan porttoa ja petoa kirjaimellisesti sellaisina kuin millaisina ne kuvataan, niin eksyt pois totuudesta. Samaa voidaan sanoa monista Vanhan testamentin kertomuksista, jotka ovat historiallisesti kokonaan tai osittain epätosia myyttejä ja tarinoita. Nekin kohdat, jotka voivat olla kirjaimen tasolla todellista historiaa, saattavat sisältää asiavirheitä, joten niihinkin tulee suhtautua varauksella.
Tavallisen lukijan on vaikeaa ja jopa mahdotonta tietää, mitkä kohdat ovat kirjaimellisesti totta ja mitkä pelkästään kuvaannollista puhetta, joten kannattaa olla varovainen sen suhteen, mitä varmaksi totuudeksi sanoo ja vaatii muitakin sitä sellaisena pitämään. Jopa perinteisten kirkkokuntien jäsenet ovat ymmärtäneet joitakin Raamatun kohtia pelkästään kuvaannolliseksi puheeksi sen sijaan, että ne tulisi pitää kirjaimellisesti totena.
Koska Raamatun alkuperäisen sanoman ymmärtäminen on niin vaikeaa ja tavallisilla ihmisillä on vain vähän aikaa Raamatun tutkimiseen sen lukemisen ohella, niin kansa on autuaallisen tietämätön Raamatun sisältämistä tärkeistä asioista, joiden joukosta ei pidä sulkea pois tietoa epätosista myyteistä, taruista ja legendoista sekä asiavirheistä historiallisessa kerronnassa.
Raamatun opettajat, saarnaajat, papit ja evankelistat ovat seurakunnissa ja julkisuudessa vaiti siitä tiedosta, jonka ovat teologiaa opiskellessaan saaneet. He valehtelevat hyväuskoiselle kansalle, että Raamattu on kokonaan totuus, vaikka tietävät sen olevan epätosi väite. Miksi he tekevät tämän? Syitä voi olla monia, mutta tärkeimmät ovat nämä:
- Pelko leivän menettämisen puolesta (ammatin menettämisen pelko).
- Pelko kunnioitetun ja arvostetun aseman menettämisestä.
- Pelko vallan menettämisestä.
- Pelko seurakunnan aseman heikentymisestä tai ”kirkon tuhosta”.
- Pelko kristinuskon katoamisesta maan päältä.
- Tarkoituksellinen petos ja huijaus (monet uskollaparantajat ja menestysteologit toimivat itsekkäistä syistä saadakseen rahaa ja mainetta, mutta toki myös muut sanan julistajat voivat valehdella tarkoituksella rahan ja aseman säilyttämisen vuoksi).
- Jumalan pelko tai tulevan tuomion pelko: tosi uskovat pelkäävät Jumalan rangaistusta, jos kertovat totuuden Raamatusta ja sen antamasta jumalakuvasta.
- Sanan palvelijat pitävät epätosina tieteellisen Raamatun tutkimuksen tuloksia jopa niiltä osin, joka on kristittyjen tutkijoiden löydöksiä.
Tämän maailman johtajat ja uskonnollinen papisto on pitänyt opetuksesta osatonta ja tietämätöntä kansaa valtansa alla ja hallinnut heitä käyttämällä kansan taikauskoa ja hyväuskoisuutta apuna. Vasta näinä viimeisinä aikoina kansan syvistä riveistä on noussut Raamatun opettajia ja selittäjiä, joita ei kiinnosta tämän maailman valta ja mammona. He voivat kertoa kansantajuisesti yksinkertaisille ihmisille totuuden Raamatusta.
Valitettavasti suurin osa ihmisistä ei pysty tutkimaan omatoimisesti Raamattua sen alkukielillä edes apuvälineiden kautta. He ovat edelleen riippuvaisia sanan opettajien tulkinnoista. Totuutta rakastava voinee silti ymmärtää selvät asiat, jotka eivät voi olla totta kirjaimellisesti ja jotka ovat silti totta hengellisesti heidän uskonsa mukaan. Osa kirjoituksista voi olla totta historiallisesti kokonaan, osa osittain ja osa on kokonaan fiktiota. Silti jopa täysin kuvitteelliset tarut voivat pitää sisällään hengellisiä opetuksia.
Luomiskertomuksen hengellisiä opetuksia
Luomiskertomus on Raamatun alkukielissä ja muissa kielissä paitsi suomenkielessä kirjoituskokoelma, joka pitää sisällään Mooseksen Ensimmäisen Kirjan kokonaisuudessaan. Se tunnetaan nimellä ”Alku” tai ”Alussa”: kreikaksi Genesis ja hepreaksi Bereshit.
Mooses ei ole kirjoittanut kaikkia viittä Mooseksen kirjaa niin kuin monet riviuskovat luulevat. Mooses on kirjoittanut vain pienen osan niistä kirjoituksista, jos yhtäkään. Mooses ei ole välttämättä edes historiallinen henkilö. Tästä huolimatta Mooseksen kirjat eli Pentateukki pitävät sisällään hengellisiä opetuksia Jumalan seurakunnalle.
Raamatun alussa on kaksi toisistaan poikkeavaa luomismyyttiä, jotka on esitetty peräkkäin. (1Moos 1:1-2:3 ja 2:4-25) Sen jälkeen tulee myytti syntiinlankeamisesta ja karkotuksesta pois paratiisista (Edenin puutarhasta). Näitä kertomuksia ei ole tarkoitettu tulkittavaksi kirjaimen tasolla. Ne tulee tulkita hengellisinä kuvina, jotka kertovat pelastuksen sanomaa Jumalan seurakunnalle Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (näin kristittyjen tulkinnan mukaan).
Kristinuskon kannalta on ollut tuhoisaa, että hengelliset kuvat on tulkittu perinteisesti kirjaimellisesti ja alettu vaatia tiedettä mukautumaan Raamatun myytteihin. Tieteellisen tutkimuksen tulee olla puolueetonta, niin että johtopäätökset ja tulokset perustuvat puhtaasti näyttöön. Tutkijan ennakkoluulot, usko ja maailmankuva eivät saa vaikuttaa tehtyihin johtopäätöksiin, mutta valitettavasti ne vaikuttavat useimpiin tutkijoihin.
Mitä voimme pitää kirjaimellisesti totena luomismyyteissä? Ainakin seuraavia väitteitä:
- Jumala tai jokin korkeampi voima on luonut kaiken.
- Elävät olennot on tehty ”alussa” elottomasta aineesta (Raamattu: Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut… ja Aatamin. 2:19, 7)
- Muinainen maapallo on saattanut olla kokonaan tai enimmäkseen veden peitossa.
- Elämä on syntynyt mahdollisesti ensin maan päällä eikä meressä.
- Kasvit ovat syntyneet mahdollisesti ennen niitä syöviä tai pölyttäviä eläimiä.
- Vesieläimet ovat voineet syntyä ennen maalla eläviä eläimiä.
- ”Jumala” (tai korkeammat olennot) ovat voineet opettaa muinaisille ihmisille maanviljelystä ja kaikkea muutakin.
- Näiden ihmisten historia korkeampien olentojen tai Herran Jumalan ilmestymisen jälkeen on voinut kestää vain lyhyehkön aikaa geologisessa mittakaavassa: kenties vain noin 10 000 vuotta eli sen ajan kuin maata on viljelty.
Luomiskertomus (Genesis eli 1. Mooseksen kirja) puhuu monista enkeleistä ja Herrasta Jumalasta, jotka ovat ilmestyneet ihmisille, puhuneet heille ja jopa seurustelleet heidän kanssaan (esim. 1. Moos. 18) Raamattu puhuu ns. jumalten neuvostosta, joka on kokoontunut yhteen luomisen aikana ja sen jälkeen monta kertaa. (Paul Sumner, ”The Divine Council in the Hebrew Bible” ja The Genesis Plurals) Olemme sitä mieltä, että luomismyyteissä puhutaan tästä jumalten neuvostosta sen sijaan, että Isä ja Poika ja Pyhä Henki olisivat puhuneet toisilleen, niin kuin kolmiyhteisen jumalan opissa väitetään. (1Moos 1:26; 3:22; 11:7)
Se Herran enkeli, josta Mooseksen kirjoissa puhutaan ja kutsutaan häntä nimillä Herra (JHVH) ja Jumala (Elohim), ei ole Jeesus kristus, Nasaretilainen, eikä Jumala itse. Hän on Herran lähettämä enkeli: sanansaattaja, joka edustaa Jumalaa hänen nimessään ja käyttää häneltä saamaansa valtaa ja voimaa.
Kun siis Israel ja monet profeetat ”näkivät” Jumalan ja Mooses puhui hänen kanssaan ”kasvoista kasvoihin” (2Moos 24:9-11; 5Moos 34:10), niin he eivät nähneet Jumalaa tai puhuneet hänen kanssaan: he näkivät Jumalaa edustavan enkelin ja kuulivat hänen äänensä tai jopa keskustelivat hänen kanssaan. Jumala on yksi, mutta häntä ei ole Raamatun monien kohtien mukaan kukaan koskaan nähnyt eikä häntä voida luonnollisin silmin nähdä. (Room 1:20; Kol 1:15; 1Tim 1:17; 6:16; Joh 1:18; vrt. ja ks. kuitenkin Jes 64:4)
Se ”Herra Jumala”, joka käveli Edenin puutarhassa illan viileydessä ja puhutteli Aatamia, käärmettä (saatanaa) ja Eevaa, ei ollut Jumala itse. (1Moos 3:8-19) Hän oli Herran lähettämä enkeli. Olisi väärin tulkita siten, että Jumala itse käveli puutarhassa ja puhutteli ihmisiä, tai että Mooses puhui itsensä Jumalan kanssa sen sijaan, että häntä puhutteli Herran enkeli tai Jeesus kristus, Nasaretilainen, joka ei ollut tuolloin edes syntynyt (Jeesus ei ollut olemassa). Jopa kirjaimen tasolla sanotaan selvästi, että se ”Herra Jumala” ja ”Jumala kaikkivaltias” on ”Herran enkeli” sen sijaan, että olisi Jumala itse. (2Moos 3:1-14; 6:1-2; Apt 7:1-2, 20-40)
Raamatun myytit luomisesta eivät ole tieteellinen kuvaus siitä, miten, missä järjestyksessä ja milloin Jumala on luonut maailman ja kaiken siinä elävän. Ne ovat hengellisiä kielikuvia ja ennustuksia pelastuksesta, joka on meidän herrassamme kristuksessa Jeesuksessa. Luomiskertomuksen alku on lisäksi hengellistä puhetta yhden ihmisen syntymästä ja kehityksestä kieltä ymmärtäväksi olennoksi. Se päättyy syntiin lankeamiseen ja karkotukseen pois Edenin puutarhasta, paratiisista: eroon Jumalasta ja hänen hyvyydestään sekä rakkaudestaan.
Luomiskertomuksen alussa sanotaan Jumalan luoneen ensin taivaan ja maan. Vanhan maan kreationistit voivat tulkita tämän siten, että ensimmäinen päivä ei ollut silloin vielä alkanut. Niinä universumi ja maapallo voivat olla ikivanhoja, jopa 13,7 ja 4,5 miljardia vuotta vanhat. Myös elämä voi olla vanhaa, jos luomiskertomuksen jatko tulkitaan pelkästään hengellisinä kielikuvina tai vähintään sen ilmoittamat ajat eli kuusi päivää tulkitaan muuten kuin kuutena vuorokautena, joka tekee yhteensä 144 tuntia. Ongelmia ja ristiriitoja tieteellisen tutkimuksen kanssa syntyy vain siinä tapauksessa, että pidetään luomismyyttejä kokonaisuudessaan kirjaimellisesti totena historiana.
Maa oli alussa veden peitossa ja Jumalan henki kulki vetten päällä. Veden pinnan alla olevaa aluetta kutsutaan syvyydeksi. Vedet ovat Raamatussa kuva kansoista ja vesi joko Jumalan sanasta tai hengestä. Vedet voivat olla myös kuvaa synnistä ja maailman himoista. Syvyys on mm. ihmisen tietoisuuden alla oleva piilotajunta tai alitajunta tai muu tiedostamaton osa ihmisen aivotoimintoja. Syvyys on myös sitä pimeyttä, jossa ihminen elää synnin orjana ja erossa Jumalasta. Ihminen itse on ”maa”, joka nousee tietoisuuteen oppiessaan ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja itseään sen osana. Niinpä luomismyytin ensimmäinen osa voidaan tulkita yksilön kehityksenä tietoiseen elämään ihmisenä ja hänen suhteestaan Jumalaan.
Kun Jumalan henki kulkee vetten päällä, niin se kuvaa Jumalan kutsua. Jumala kutsuu syntistä ja kadoksissa olevaa ihmistä tykönsä. Jumalan henki nuhtelee ihmistä synnistä ja tahtoo antaa anteeksi, mutta ei vain sitä: Jumala tahtoo vaikuttaa ihmisessä mielenmuutoksen pois synnistä ja pahuudesta, jotta ihminen voisi Jumalan voimasta elää vanhurskasta ja pyhää elämää Jumalan tahdon mukaan. Jumalan kutsua sanotaan Raamatussa ja uskovien parissa etsikkoajaksi tai etsikon ajaksi. Jumala kutsuu ihmistä ja vetää häntä Jeesuksen luokse, niin että etsivä ihminen voi hänet lopulta löytää ja saada pelastuksen syntien anteeksisaamisessa ja elää vanhurskaasti pyhityksessä sen jälkeen.
Jumalan sanat ”Tulkoon valo!” ovat ennustus Kristuksesta. (1Moos 1:3) Kun Kristus tuli tähän maailmaan eli Jeesus syntyi ihmiseksi, niin tämän varhaisimman ennustuksen sanotaan toteutuneen. Kun Jeesus kuoli ja Jumala herätti hänet kuolleista, niin toinen ennustus toteutui: Jeesus polki rikki käärmeen pään eli teki tyhjäksi perkeleen teot ja voitti kuoleman. (1Moos 1:3-4; 3:15) Kun Kristus tulee asumaan Jumalan hengen kautta uskovan sydämeen, niin silloin evankeliumin valo ja Kristuksen valo valaisee sen aiemmin synteihin ja rikoksiin kuolleen ihmisen pimeän sydämen eli ajatusmaailman. Aiemmin sokea ihminen alkaa nähdä hengellisiä totuuksia Raamatusta ja kuulla Jumalan sanan äänen.
Kun Jumala erotti valon pimeästä, niin se on kuva siitä, miten lapsi oppii erottamaan hyvän pahasta kasvaessaan vanhemmaksi ja oppiessaan ihmisten kieltä. Se on kuva myös siitä, miten uudestisyntynyt Jumalan lapsi oppii erottamaan hyvän pahasta, sillä paatunut ja synteihinsä kuollut ihminen voi sanoa pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi: tämä maailma kääntää arvot ja moraalin päinvastaiseksi kuin mikä todellisuus henkimaailmassa ja Jumalan aivoituksissa on. Nykyajan homoseksuaalisuutta ja kaikenlaisia perversioita ihannoiva maailma on hyvä esimerkki tästä huonosta kehityksestä.
Kun Jumala loi taivaanvahvuuden erottamaan maan päällä olevat vedet avaruudessa olevista vesistä, niin se on kuva siitä, miten maan päällä elävät ihmiset ovat erossa avaruuden pahoista henkiolennoista, demoneista, ja myös valon enkeleistä, jotka asuvat avaruuden tuolla puolen Jumalan taivaassa eli paratiisissa. Kun enkelit myöhemmin kulkivat taivaasta alas Jaakobin ja Jeesuksen tykö tehden heille palvelusta, on se kuva siitä, miten Jumala auttaa hädässä olevia ja apua tarvitsevia ihmisiä, omia palvelijoitaan. Uskovien tykö tulevat Herran enkelit, mutta syntiset ja jumalattomat saavat seuraa avaruuden pahoista hengistä eli demoneista, jotka viettelevät heitä syntiin ja riivaavat heitä.
Kun kuiva kokoontui yhteen paikkaan ja nousi esiin vetten syvyydestä, niin se kuvaa sitä, miten lapsi tulee tietoiseksi itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Se kuvaa myös sitä uutta hengellistä kasvua, joka on uskovan osa uudestisyntymisen jälkeen. Maasta nousevat kasvit ovat kielikuvia siitä hyvästä, jota Jumala saa aikaan ihmisen ajatusmaailmassa ja elämässä yleensä. Kaikki on tähän asti hyvää, mitä Jumala ihmisessä luo. Mitään syntiä ei ole vielä olemassa pienen lapsen elämässä ja se uusi maa, joka kuvaa uutta luomusta, on myös täysin puhdas noustessaan ylös synnin vesien syvyydestä. Vedet kuvaavat siten myös syntiä ja synteihin hukkunutta maailmaa.
Aurinko, kuu ja tähdet ovat lopun ajan ennustuksissa kielikuvia Kristuksesta, pedosta ja Israelin kahdestatoista sukukunnasta tai oikeammin Jumalan täydellisyydestä, joka on lahjavanhurskauteen puetulla Jumalan seurakunnalla. (Ilm 12:1ss; 19:7-8) Aurinko on Kristus, kuu on pedon valtakunta ja tähdet ovat Jumalan seurakunta uuden liiton järjestyksen mukaan (Vanhassa testamentissa ne kuvasivat Israelin kahtatoista sukukuntaa): Kristus on täydellinen ja myös seurakunta on täydellinen Kristuksen tulemuksessa, kun valitut ovat pukeutuneet täysin uuteen ihmiseen eli kristukseen Jeesukseen, meidän herraamme. Jumalan kirkkaus valaisee heitä kaikkia. Peto tuhotaan ja jäljelle jääneet ihmiset alistetaan Kristuksen ja pyhien hallitsemassa maailmassa Jumalan valtaan vastoin tahtoaan.
Jumala pani auringon hallitsemaan päivää ja kuun yötä. Tähdet hallitsevät myös yötä ja pimeää. (1Moos 1:14-18) Taivaan valot erottavat valon pimeästä. Ne ovat täten kuvia ”Jumalan pojista” eli enkeleistä. (Job 1:6; 2:1; 38:7; 1Moos 1:2-4) Se, että kuu ja tähdet loistavat yöllä, osoittaa taivaan avaruuksissa olevien enkelien olevan taivaasta ulos heitettyjä demoneja. (Ilm 12:7-13; Efe 6:12) Vaikka osa enkeleistä on langennut ja noussut kapinaan Jumalaa vastaan, on niillä silti edelleen suuri kirkkaus: ne ovat kirkkauden henkiolentoja ja paljon mahtavampia voimiltaan kuin ihmiset. (Jda 1:6-10; 2Piet 2:4)
Aurinko, kuu ja tähdet ovat luonnollisesti myös todellisia taivaankappaleita avaruudessa. Ne osoittavat aikaa tässä maailmassa ja hengellisinä kielikuvina voimme laskea pelastushistorian luomiskertomuksen päivistä. Ensin on alku, jolle ei ole määritelty mitään aikaa: Jumala loi alussa taivaan ja maan, mutta me emme tiedä sitä, milloin tämä tapahtui. Sitten tulee kuuden päivän luomisjakso ja se päättyy Jumalan lepoon seitsemäntenä päivänä eli sapattiin. Luomisen kuusi päivää voidaan jakaa kahteen kolmen päivän jaksoon. Kristuksen esikuvan eli Daavidin piti syntyä kolmantena päivänä tai kolmen päivän kuluttua Aatamista.
Koska yksi päivä vastaa Jumalan sanassa tuhatta vuotta, tarkoittaa se sitä, että Daavidin piti tulla noin 3000 vuotta luomisen jälkeen ja niin tapahtui. (2Piet 3:8) Daavid eli arvioiden mukaan vuosina 1040-970 eaa., joten tämä profetia toteutui: Daavid hallitsi noin 3000 vuotta luomisen jälkeen ja meistä katsottuna noin 3000 vuotta sitten. Maa eli siihen asti ilman vanhurskasta kuningasta, mutta Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies. Hänen jälkeläisensä eli Daavidin poika on hallitseva herrana ja kuninkaana 3000 vuotta tämän jälkeen eli Kristuksen tulemus on nyt lähellä. Kristusta kutsutaan Jumalan pojan kunnianimen lisäksi myös ”Daavidiksi” pyhissä kirjoituksissa, profetian sanassa. (Hes 34:23-24; 37:24-25)
Näin on kestävä kuusi päivää eli kuusituhatta vuotta ihmisen historiaa Aatamista Kristuksen tulemukseen ja sapatin lepoon, joka on täydellinen ja ikuinen. Jumala tekee työtä valittujen palvelijoidensa kautta pelastaakseen syntisiä ihmisiä kuusituhatta vuotta, mutta sen jälkeen nämä saavat levätä ikuisesti. Jäljellä on joidenkin tulkintojen mukaan tosin tuhatvuotta kestävä maanpäällisen hallituksen ja vallan aikaa, kun eloonjääneet pakanat ja jumalattomat israelilaiset on alistettu Kristuksen ja pyhien valtaan. (Ilm 20:1-10; Jes 65:13-66:24)
Tätä seuraa viimeinen tuomio ja sitten alkaa ikuisuus, kahdeksas päivä, joka ei pääty koskaan. (Ilm 19-22) Näin on ajat jaettu jo luomiskertomuksessa kuuteen päivään ja sitä seuraavaan Jumalan kansan sapatinlepoon, seitsemänteen päivään. Ikuisuus ilman ajan loppua on mainittu yhdessä kuolemattomuuden kanssa, mutta jotta ikuisuus ei olisi helvettiä maan päällä, pitää synti poistaa sitä ennen lopullisesti maailmasta yhdessä sen jumalattomien ja syntisten kanssa. (1Moos 3:22)
Syntisen ihmisen karkottaminen pois paratiisista oli osoitus Jumalan hyvyydestä sen sijaan, että olisi pelkkä rangaistus. Uuteen maahan ja uusiin taivaisiin ei ole pääsevä mitään syntistä tai saastaista eikä kauhistusten tekijää. (Ilm 21-22; 1Kor 6:9-11; Gal 5:19-21) Kapinaan nousseet enkelit on heitetty ulos taivaasta ja heitetty maan päälle, niin kuin myös saatana ja he kaikki ovat saava lopullisen palkkansa siinä tulessa, jossa ne kaikki tapetaan ja tuhotaan lopullisesti. (Ilm 12; 20:10; Dan 7:11; 2Piet 3:10; Jes 66:23-24; Hes 28:11-19)
Jumala loi neljäntenä päivänä kaikki veden elävät ja taivaan linnut tai muut siivekkäät eläimet. Nekin olivat pelkästään hyviä aina lankeemukseen asti. Ihmisiä verrataan Raamatussa usein kaloihin ja Jumalan huolenpitoa kuvataan siten, että Herra antaa linnuillekin ruokaa ajallaan ja kanaemo suojelee poikasiaan siivillään. Jumalaan turvaavan ihmisen ei tulisi huolehtia tulevista ja elatuksestaan.
Jumalaan turvaamisen ja hänen lupauksiinsa luottamisen pitäisi riittää elatuksen saamiseksi. (Matt 6:25-34) Valitettavasti nämä Jeesuksen sanat eivät ole toteutuneet monien elämässä eikä niihin tule luottaa kirjaimen tasolla. Hengellistä juomaa ja ruokaa on tosin tarjolla, mutta monet uskovaiset ovat kärsineet nälästä ja janosta aina kuolemaan asti. (Apt 11:27-30; 2Kor 8:1-15; vrt. Ilm 7:16-17) Jumalan sanan lupauksiin ei pidä luottaa maallisen mammonan tai elatuksen saamisen suhteen, mutta hengelliseltä kannalta luottaminen voi olla jopa järkevää: ihminen pysyy hengellisesti elävänä luottaessaan Jumalan sanan lupauksiin ja pitäessään niistä kiinni.
Jumala loi viidentenä päivänä kaikki maalla elävät eläimet ja piti niitä hyvinä. Ihmisiä verrataan usein eläimiin Raamatussa, mutta silloin eläimet on jaettu puhtaisiin ja saastaisiin tai hyviin ja pahoihin. Pedot, skorpionit ja käärmeet edustavat saatanan valtaa, mutta lampaat ja puhtaat taivaan linnut ovat kuvia Jumalan lapsista. Raamatun antama Jumalan lupaus on kuitenkin se, että ihmiset ja saaliseläimet voivat elää yhdessä petojen kanssa eikä kukaan tee vahinkoa toisille. (Jes 11:6-9; 65:25) Nämä ovat kielikuvia siitä, miten aiemmin Jumalan seurakuntaa vainonneet henkilöt voivat elää yhdessä pyhien ja valittujen kanssa käännyttyään Jumalan tykö ja synnyttyään uudesti Jumalan lapsiksi. Ylösnousemuksen jälkeen yhteys ja rauha ovat täydelliset.
Jumala loi kuudentena päivänä ihmisen omaksi kuvakseen: mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Ihminen muistutti alussa sisäisesti Jumalaa eli oli täysin synnitön ja puhdas, vailla mitään pimeyttä ja täynnä valoa. Tämä on oleva myös se päämäärä, jota kohti valitut ja pyhät kulkevat eläessään maan päällä. Uusi luomus on nouseva synnin vesistä ja kun meri on lopulta kokonaan kadonnut, ei jäljellä ole mitään muuta kuin vanhurskas elämä yhdessä muiden vanhurskaiden ja Jumalan pojan Jeesuksen kristuksen kanssa. Jumala on oleva kansansa keskellä ja heissä itsessään ”kaikki kaikessa”. (1Kor 15:24-28; Ilm 21:1-7; 22:1-5)
On väitetty, että ihminen syntyisi läpensä mätänä ja saastaisena äitinsä kohdusta. Tämä ei pidä paikkaansa. Ihminen on moraalisten valintojen ja arvomaailman kannalta kuin tyhjä taulu syntyessään. Hän omaksuu kasvattajiensa tai vanhempiensa uskon ja tavat, mutta oppii vanhemmiten tekemään myös itsenäisiä päätöksiä ja valintoja, arvioimaan eri väitteiden totuusarvoa ja tapojen moraalia. Niinpä ihminen valitsee itse sen, millainen hänestä tulee ja millainen hän on: miten hän elää elämäänsä. Tämä tekee ihmisistä vastuullisia olentoja luojan edessä. Perisyntioppi siirtää vastuun ihmisestä ja hänen teoistaan muille. Se on harhaoppia.
Jokaisella ihmisellä on sisäinen oikeudentaju, joka muodostuu lapsena ja voi muuttua. Tästä huolimatta paatuneinkin rikollinen tietää perusasiat: ovatko ne hyvää vai pahan tekemistä. Jos lyöt murhamiestä puukolla mahaan, niin hän tietää, että teit väärin. Jos ryöstät varkaan, niin hän tietää, että teit väärin. Jos harjoitat seksiä avionrikkojan puolison kanssa, niin hän tietää sinun ja puolisonsa tehneen väärin. Jos valehtelet suojellaksesi itseäsi kiinnijäämiseltä pahantekemisen jälkeen ja aiheutat vahinkoa muille, niin vahingon kärsijät kokevat nahoissaan sen, että olet toiminut väärin. Tämä todistaa sen, että jokaisella ihmisellä on sisäinen oikeudentaju ja he voivat elää joko vanhurskaasti tai syntisesti.
Se, miten ihminen elää, on tulosta hänen monista valinnoistaan alkaen lapsuudesta. Kukaan ei ole avionrikkoja, homoseksuaali, juomari, varas, väkivaltainen tai murhamies luonnostaan syntymästä saakka. Nämä kaikki ovat opittuja ja valittuja tapoja. Myös usko on valittua ja opittua sen sijaan, että se olisi perittyä. Samoin ateismi. Niinpä ihminen on vartuttuaan vastuussa siitä, mitä tietoisia valintoja on tehnyt ja mitkä oppimansa asiat on ottanut ohjenuorikseen elämässään: miten hän elää ja mihin uskoo tai mitä pitää totena ja mitä ei pidä totena. Kaikki tällaiset valinnat ja niiden mukaiset teot tekevät ihmisestä vastuullisen olennon Jumalan edessä. Jos ne puuttuvat (lapsi kuolee vauvana), niin vastuuta ei ole.
Jumala tuomitsee ihmiset kolmen v:n periaatteen mukaan. Nämä ovat valo, valinta ja vastuu. Valolla tarkoitetaan tietoa hyvästä ja pahasta sekä kykyä erottaa nämä toisistaan. Valo on myös tietoa Jumalasta tai luojasta tai luojista tai näiden olemattomuudesta. Tällainen tieto ei ole todistettavissa olevaa tieteellistä tietoa. Se perustuu vajavaiseen tietoon ja ihmisen vajavaiseen päättelykykyyn. Toiset näkemykset on perusteltu paremmin kuin toiset, toiset ovat järkevämpiä kuin toiset ja toisista on enemmän havaintoja tai kokemuksia kuin toisista. Kaikesta tästä on mahdollista muodostaa oma näkemyksensä siitä, mikä on totuus ja mikä ei ole totta. Ihmisillä on vapaus valita. Se johtaa myös vastuuseen.
Ihmisen valinnat ja johtopäätökset niiden asioiden joukosta, joita on hänelle opetettu ja jotka hän on kokenut todeksi omassa elämässään, tekevät hänestä vastuullisen Jumalan edessä. Valoa eli tiedon määrää seuraa siis aina valinta ja valintaa seuraa lopulta vastuu. Näin ainakin uskonnollisen filosofian mukaan. Kukaan ei voi paeta vanhurskasta tuomiota, joka seuraa tämän elämän jälkeen ja pannaan täytäntöön aikojen lopussa profetian sanojen mukaan. Ne profetiat ovat kirjoitetut Raamattuun, mutta kaikki Raamatun kirjoitukset eivät ole profetian sanaa eivätkä edes Jumalan sanaa. Osa Raamatusta on ihmisten kerrontaa ja lähes merkityksetöntä tarinointia. Osa sisältää profetiaa tai ”Jumalan puhetta”: sekin ihmisten kautta tulleena!
Voivatko sellaiset ihmiset pelastua, jotka eivät ole kuulleet ikinä Raamatusta tai Jumalasta? Tietysti voivat. Eenok (Hanok), Nooa ja Aabraham eivät tienneet mitään pyhistä kirjoituksista, koska niitä ei ollut. He olivat silti profeettoja ja pelastuneiden joukossa Raamatun mukaan. He olivat tosin erityisasemassa, koska kuulivat Jumalan äänen selvästi, niin että puhuivat Jumalan sanaa muille aikalaisilleen ja sitä puhetta on talletettu Raamattuun meitä varten, jotka nyt uskomme Jeesukseen kristukseen, meidän herraamme, ja Jumalaan hänen kauttaan. Kaikki eivät usko, mutta silti myös ne, jotka eivät usko, voivat ymmärtää näitä asioita: osa jopa paremmin kuin tavan kristityt, jotka eivät ole opetusta saaneet!
Kukaan ihminen ei tiennyt kertomuksia Jeesuksesta ennen kuin Jeesus syntyi, eli, kuoli, heräsi kuolleista ja nousi ylös taivaaseen. Vasta tämän jälkeen on ollut mahdollista pitää totena ne kertomukset tai osa niistä. Aiemmin pelastumisen ehtona ei siis ollut se, mitä kertomuksia pidetään totena, vaan se, miten joku eli tätä elämää. Pelastumisen ehtona ei ollut edes se, että kuului Israelin kansaan ja palveli Herraa Jumalaa, häntä ainoaa! Syyrialainen Naeman sai profeetta Elisalta luvan kumartaa epäjumala Rimmonia hänen temppelissään ja Jeesus nosti hänet esimerkiksi Jumalan suosiosta! (2Kun 5:18; Luuk 4:27)
Sydän voi olla siis Jumalan tykönä taivaassa, vaikka ruumis oman elämän turvaamiseksi palvelisi hallitsijan väärää jumalaa! Tämä on tosin ainoa poikkeus Raamatun kirjoituksissa, joten siitä ei pitäisi mennä tekemään ”oppia”. Monet ovat kuolleet mieluummin kuin kumartaneet epäjumalia ja tähän Raamatun kirjoitusten valtaosa meitä myös kehottaa. Meidän ei ole lupa palvella ruumiilla epäjumalia samalla kun palvelemme hengellä ainoaa elävää Jumalaa, meidän taivaallista isäämme! Ruumis ei saa tehdä syntiä, sillä sen teot saastuttavat hengen ja estävät pyhityksen: lopulta jopa pelastuksen! (Room 6, 8; 2Kor 7:1; Hebr 12:14-17)
Jokainen ihminen voi palvella vanhurskautta tai syntiä omien valintojensa ja oppimiensa tapojen mukaan. Jos joku sellainen ihminen elää vanhurskaasti, joka ei ole kuullut koskaan Raamatun kirjoituksista tai Jeesuksesta, niin hän voi Paavalin mukaan pelastua. (Room 2:11-16) Jos hän pitää totena luojan olemassa olon eli huomaa hänen voimansa ja viisautensa hänen luomastaan maailmasta ja sen elävistä olennoista, katuu ja häpeää tekemiään syntejään, elää sen jälkeen nuhteettomasti ja vanhurskaasti sisäisen oikeudentajun mukaan, niin hän pelastuu, vaikka ei pidä totena Raamatun kirjoituksia ja evankeliumia, koska ei niistä mitään tiedä. ( Room 1:17-2:29; vrt. 6:15-18)
Evankeliumin sanoma pitää sisällään kertomuksia Jeesuksesta kristuksesta, Nasaretilaisesta. Näitä kertomuksia ei ole tarvinnut pitää totena voidakseen pelastua aikana ennen Jeesuksen syntymää eikä sen jälkeenkään, ellei ole niistä mitään kuullut. Pelastukseen riitti tuolloin vanhurskas elämä ja pahan karttaminen: se, että oli sydämeltä hyvä ihminen. (Matt 12:33-37) Silloin ei tarvinnut pitää totena edes uhrien merkitystä Jumalan lepyttämiseksi vihastaan ja hänen mielisuosionsa saamiseksi. Synti- ja vikauhrit mainitaan Raamatussa vasta Mooseksen laissa. Sitä ennen uhrattiin tosin Jumalalle ja epäjumalille, mutta Raamatussa ei sanota, että ne uhrit olivat synti- ja vikauhreja, jollaisena Jeesusta nyt pidetään. (Jes 53 ja Ut)
Sielun pelastumiseen ei tarvittu vanhan liiton aikana edes Mooseksen lain kirjaimellista noudattamista. Monet pelastuivat, vaikka olivat rikkoneet Mooseksen lakia vastaan tavalla, josta heille olisi pitänyt langettaa kuolemanrangaistus. Näitä olivat mm. Daavid, Salomo ja ne epäjumalia palvelleet israelilaiset, jotka kuitenkin kääntyivät pois epäjumalista ja alkoivat palvella Herraa. Pelastumisen ehtona oli tuolloin syntien anteeksisaaminen eikä se edellyttänyt mitään muuta kuin kääntymisen pois pahasta ja vanhurskaan elämän sen jälkeen. Jokainen pelastunut palveli vanhurskautta, mutta kadotukseen joutuvat palvelivat syntiä ja ”saatanaa”. Totena pitäminen ei ollut tuolloin pelastumisen ehto muuten kuin siten, että tuli uskoa Jumalan olemassa oloon.
Näemme luomiskertomuksesta sen hengellisen tulkinnan kautta ihmisen kehityksen syntymästä ymmärryksen ikään ja vastuuseen omista teoista Jumalan edessä. Lapsi on syntyessään kuin puhdas tai tyhjä taulu, mitä moraaliin ja etiikkaan tulee. Tuo taulu tahraantuu vähitellen synnin tekemisen vuoksi, kunnes synnin saavutettua määrän, jonka yksin Jumala tietää, tapahtuu hengellinen kuolema: ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin. (Efe 2:1-3; Kol 2:13; Room 7:7-11; Jaak 1:14-15) Ihminen paatuu. (1Sam 6:6; Psa 95:8; Snl 28:14; Hes 2:4; Room 11:7) Jumala sallii tämän tapahtua, mutta ei vaikuta sitä eikä tahdo, että niin tapahtuisi. (Jes 63:17; 2Piet 3:9) Mutta se, että näin tapahtuu, on kuvattu luomiskertomuksessa hengellisten kuvien avulla.
Jumala antoi Aatamille yhden ainoan käskyn: Älä syö hyvän- ja pahantiedon puusta. Muista puista oli lupa syödä, mutta ei siitä. (1Moos 2:15-17) Aatami kuitenkin söi ja niin hänestä tuli syntinen ja jumalaton: hän pelkäsi Jumalaa ja juoksi häntä pakoon, kun tämä kutsui häntä. Tämä on kuvausta siitä, miten ihminen alkaa paeta totuutta itsestään ja teoistaan, kun on tehnyt jotakin luvatonta jo lapsuudesta lähtien – on ollut tottelematon vanhempiaan kohtaan ja ollut ilkeä. Jos lapsi ei tässä vaiheessa jatkuvasti kadu tekojaan ja häpeä niitä, niin hän lopulta paatuu ja joutuu eroon Jumalan hänelle antamasta hengellisestä elämästä. Aatamin kohdalla riitti yksi synnin teko hengelliseen kuolemaan ja eroon Jumalasta, mutta hänen jälkeläistensä kohdalla siihen vaaditaan monia synnin tekoja ja antautuminen syntiä palvelemaan. (Room 5:12-6:23)
Kun ihminen on tehnyt syntiä, niin se ”maa”, jolla häntä luomiskertomuksessa kuvataan, alkaa kasvaa kaikenlaisia rikkaruohoja, ohdakkeita ja orjantappuroita. (1Moos 3:17-19) Maa on kirottu ihmisen synnin tekemisen vuoksi. Hyvästä tulee pahaa ja pahasta hyvää: arvomaailma ja käsitykset kääntyvät päälaelleen, sillä ihmisen pitää jollakin tavalla perustella itselleen se, että hän on alkanut tehdä asioita, joita piti aiemmin pahana ja jopa synnin tekemisenä. Hengellisten totuuksien ymmärtäminen käy vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi, mutta asiat muuttuvat jälleen, jos syntiä tehnyt katuu ja häpeää tekojaan, kääntyy pois pahuudestaan, muttaa mielensä ja palaa jälleen takaisin Jumalan yhteyteen: siihen paratiisiin, jossa hän eli viattomuuden tilassa lapsena ollessaan. Monet kristityt kuvaavat tätä asiaa aivan oikein mm. lauluissa, vaikka sitä ei suoraan kirkkojen perisyntiopin vuoksi opetetakaan.
Kun nyt palaamme takaisin luomiskertomuksen alkuun, niin huomaamme sieltä sen, että maa nousi vesien alta ylös ja kuiva tuli näkyviin. Se alkoi kasvaa kaikenlaisia hyvää hedelmää tuottavia kasveja. Se ”uusi luomus”, joka on syntynyt Jumalan yhteyteen, alkaa kasvaa ja se vanha ”synnin ihminen” vähetä, niin että aiemmin kadoksissa synnin vesien alla ollut ihminen saa elää vanhurskaudessa niiden vesien päällä, jossa Jumalan henki liikkuu. Valittu ja pyhä ihminen on hengessään yhtä Jumalan kanssa, niin että oppii häneltä sen, mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä oikein ja mikä väärin, mikä luvallista ja mikä kiellettyä. Tätä uudestisyntymistä kuvaa ensimmäisen Aatamin luominen.
Jumala teki ensimmäisen ihmisen maasta. Hän muovaili maan savesta patsaan, joka oli eloton. Sitten Jumala puhalsi tämän patsaan sieraimiin elämän hengen ja niin siitä patsaasta tuli elävä olento, Aatami. Jumala elää nyt henkenä uudestisyntyneiden ihmisten ruumiissa, heidän sydämissään. Tätä ennen ”me olimme kuolleet synteihin ja rikoksiin”: olimme ”elottomia” ja vailla Jumalan henkeä. (Efe 2:1-5; Kol 2:13)
Jumalan lapsen ruumis on uudessa liitossa Jumalan temppeli. (1Kor 3:16; 6:19) Vanhan liiton kivirakennus (temppeli) ja ilmestysmaja on korvattu uudessa liitossa liharuumiilla, jossa Jumalan henki asuu ja vaikuttaa tahtomista sekä tekemistä. Jumalan käskyt on kirjoitettu uudessa liitossa pyhällä hengellä eläviin lihatauluihin (sydämeen ja mieliin) sen sijaan, että ne olisivat kirjoitetut elottomiin kiviin. (2Kor 3; Hebr 8:8-12; Jer 31:3-34) Jumala lähettää tämän uuden luomuksen kaitsemaan ja hoitamaan puutarhaa. Jumalan puutarha muodostuu niistä ihmisistä, joissa Jumalan henki asuu. Se puutarha on myös yksittäisen uskovan sydämessä: hänen ajatusmaailmansa ja mielensä syvyydet äärimmäisiä sopukoita myöten.
Valitettavasti seurakunnassa ja yksilöuskovan elämässä on vielä jäljellä ”vanhaa ihmistä” ja syntiä, niin että työtä puutarhassa riittää Herran tulemukseen asti. On karsittavaa ja on istutettavaa, on kylvettävää ja kasteltavaa. Raamattu käyttää maataloudesta tuttuja vertauksia hengellisestä työstä ja kasvusta. (1Kor 3:5-9) Jumalan sana kylvetään ihmisen sydämeen, jossa se joko tuottaa hyvää hedelmää tai sitten ihminen hylkää sanan ja alkaa tuottaa rikkaruohoja, ohdakkeita ja orjantappuroita (syntiä kirouksineen). (Matt 13:1-23) Viljeltävä maa kuvaa siis ihmisen sydäntä ja pelto kuvaa maailmaa. (jj.24-51)
Näitä samoja asioita on opetettu hengellisten kielikuvien kautta jo luomiskertomuksessa ja sen myyteissä, joita ei ole tarkoitettu kirjaimellisesti tulkittavaksi tieteelliseksi kuvaukseksi maailman luomisesta. Nuoren maan kreationistit ovat eksyneet pahasti pois totuudesta, kun väittävät Jumalan sanan ilmoittamaksi totuudeksi asioita, joita edes häneen uskovat kaikki kristityt eivät totuudeksi väitä.
Sanomme, että vanhan maan kreationistit ovat lähempänä totuutta, mutta totuus on se, että kukaan meistä ei tiedä varmaa totuutta asioista, joita emme ole olleet itse näkemässä ja joita emme voi tieteellisesti tai muutenkaan todistaa. On silti paremmin perusteltuja näkemyksiä ja huonommin perusteltuja. Hyvältä ja totuudenmukaiselta kuulostavat Raamatun selitykset ovat järkevämpiä kuin järjetön selvästi epätosien myyttien kirjaimellinen totena pitäminen.
On melko järjetöntä ajatella Jumalan luoneen ensimmäisen ihmisen tekemällä ensin elottoman patsaan savesta ja taikomalla sen eläväksi ihmiseksi puhaltamalla sen sieraimiin. Toki se on mahdollista, mutta olisi varmasti ollut helpompiakin tapoja? Se tuossa kertomuksessa on totta, että ihminen ja eläimet on luotu elottomasta aineesta ja ne muuttuvat maaksi jälleen kuoltuaan. (1Moos 2:7, 19; 3:19) Mutta se ei ole kirjaimellisesti totta, että joku käärme söisi maan tomua tai savea ravinnokseen! (3:14)
Joidenkin tarujen mukaan käärme oli ensin pystyssä kävelevä eläin siihen asti, kunnes Jumala määräsi sen matelemaan maassa rangaistuksena siitä, että se vietteli ihmisen syntiin. Luonnontieteellisen tutkimuksen mukaan tämä ei ole totta. Hengellisen tulkinnan mukaan saatana syö ihmisen sisintä kalvamalla sitä syytöksillään ja viettelemällä syntiin. Tätä kohtaa ei ole tarkoitettu alun alkaenkaan tulkittavan kirjaimellisesti, niin kuin ei monia muitakaan Raamatun myyttejä ja kertomuksia.
Aatami on esikuva Jeesuksesta. (Room 5:12-21; 1Kor 15:34-58) Kun Jumala vaivutti Aatamin syvään uneen ja teki hänen lihaa ja luuta olevasta kyljestään verta vuodattamalla hänelle vaimon, niin se on esikuva Kristuksesta, joka on ansainnut verellään itselleen seurakunnan. Aatami heräsi syvän unen jälkeen vaimo vieressään. Kristus heräsi kuolleista ja kohtasi morsiamensa, joka on lunastettu hänen ruumiinsa ja verensä uhrilla Jumalalle pyhäksi kansaksi. Jeesuksen kyljestä vuoti verta ja vettä, kun se puhkaistiin keihään kärjellä. Tässä toteutui se esikuva, joka on mainittu luomiskertomuksessa.
Raamatussa oleva kertomus Nooan ajan vedenpaisumuksesta on koottu kahdesta eri lähteestä ja yhdistetty yhdeksi kertomukseksi. Löydät tarkemman kuvauksen tästä asiasta kirjoituksestamme ”Mikä on Raamattu ja mikä on sen merkitys?” Nooan ajan tulvan kaksi eri lähdettä voidaan havaita tutkimalla kertomusta. Tieteellisen Raamatun tutkimuksen avulla on paljastettu sekin, että Mooseksen kirjojen kirjoittajia on ollut vähintään neljä eri henkilöä. Tämä voidaan huomata myös maalaisjärjellä, kun samat käskyt toistetaan monta eri kertaa ja hieman eri muodossa, vaikka niiden antaja on ”kaikkitietävä” ja erehtymätön jumala.
Tulvakertomus on varoittava ja esikuvallinen opetus Jumalan seurakunnalle. Se kuvaa maailmaa synnin vuoksi uhkaavaa tuhoa ja toisaalta myös valittujen pelastusta, jonka he saavat kristuksen Jeesuksen kautta. Arkki on kuva seurakunnasta tai Jumalan valtakunnasta. Se on rakennettu tarkoin Jumalan piirustusten ja ohjeiden mukaan. Nooa on esikuva kristuksesta. Hän vie pelastuvat kanssaan arkkiin ja ohjaa heitä laivan kapteenina. Silti, Jumala on yli Jeesuksen ja vaikuttaa kaiken: antaa ohjeet arkin rakentamiseen, materiaalin sitä varten, elävät olennot arkin sisälle, veden, joka hukuttaa maailman alleen ja lopulta pelastuksen, kun myrskyt taantuvat ja jumalattomat kansat on hävitetty maan päältä. Kunpa vain ei se synti olisi sinne arkkiin jäänyt! 😉
Luomiskertomus eli Mooseksen Ensimmäinen Kirja sisältää myös monia muita hengellisiä kuvia, joita ei ole tarkoitettu ainakaan Jumalan toimesta tulkittavan kirjaimellisesti, sikäli kuin hän on vaikuttanut kertomusten syntyyn. Nämä tässä kirjoituksessa esitetyt ”paljastukset” eivät kata kaikkia ”salaisuuksia hengessä”, jotka Raamatusta on löydettävissä. Osa näistä on ollut tunnettua Jumalan seurakunnassa jo paljon ennen kuin me rohkenimme tuoda niitä esille.
Jos olet saanut opetusta Jumalalta tai tullut muuten vain tietoiseksi näistä asioista, niin saatat ymmärtää jotakin sellaista, mitä on vaikea selittää pelkästään ihmisten keksimiksi tarinoiksi vailla mitään totuuspohjaa. Historiallisesti tosia nämä kertomukset eivät kirjaimellisesti ole, mutta osa voi olla totta myös kirjaimen tasolla ainakin osittain. Hengellisiä opetuksia näissä myyteissä ja taruissa on ehkä paljon enemmän kuin nyt tiedämme.
Mitä kaikkia muita esikuvia, allegorioita, analogioita ja metaforia teksti kuvaannollisesti sisältääkään: se jää vielä nähtäväksi! Taivaasta sataa mannaa ja se on tarkoitettu Jumalan kansan syötäväksi, mutta viikon kuudentena päivänä tulee poimia tupla-annos, jotta ravintoa riittää myös sapatiksi. (2Moos 16) Olisihan se surku, jos Jumalan kansa näkisi nälkää tuhat vuotta Kristuksen tulemuksen jälkeen, kun sapatin lepo on alkanut eikä työtä muiden pelastamiseksi tarvitse enää tehdä! (Hebr 4)
Oman itsensä pelastamiseksi valitut eivät sitä työtä ole sen jälkeen tehneet, kun saivat levon ja rauhan Jeesukselta. (Matt 11:27-30; Tiit 3:1-7; 1Tim 4:12-16)
Jumalan valtakunta 