Mikä on Raamattu ja mikä on sen merkitys?

Raamatun tausta ja synty

Raamattu ei ole Jumalan kirjoittama kirja. Jumala ei ole kirjoittanut omalla sormellaan Raamatun jokaista sanaa. Jumala ei ole ohjannut hengellään kirjoittajien kättä ja vaikuttanut jokaisen kirjaimen ja sanan syntyä. Jos joku sanoo päinvastaista, häpäisee hän sanoillaan meidän herramme Jeesuksen kristuksen nimeä ja hänen isäänsä, Jumalaa. Väite on niin selvästi virheellinen, että se saa maailman nauramaan meidän uskollemme.

Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Se sisältää kymmeniä eri kirjoja noin 1500 vuoden ajalta. Protestanttien Raamatussa on 66 kirjaa, jotka on kirjoitettu noin 1500 eKr.–95 jKr. – Jobin kirja ehkä muutama sata vuotta ennen toista Mooseksen kirjaa, joka on vanhin juutalaisten kirjoittama kirja (1400-luvulta eKr.). Raamatun muut kirjoittajat sekä kokoajat ovat juutalaisia eli Jaakobin jälkeläisiä, paitsi Job ja Luukas. Raamatun ovat kirjoittaneet kymmenet eri ihmiset omista lähtökohdistaan käsin. Se on koottu monista eri lähteistä ja kirjoitusten palasista.

Raamattu sisältää Jumalan puhetta profeetoille, historiallista kerrontaa, sukuluetteloita, viisauskirjallisuutta, lauluja, uskomuksia ja ihmisten mielipiteitä. Jumala on puhunut muinoin profeettojen kautta ja erityisesti poikansa Jeesuksen kristuksen kautta. (Hebr 1:1; Apt 4:25; 1:2,16; Joh 14:9-11) Jumala puhui profeetoille ja pojalleen siten, että antoi ajatuksia heidän sydämelleen: se on pyhän hengen puhetta, jonka profeetat ja Jeesus sanoivat sitten ääneen kuulijoilleen. Jumala on puhunut myös enkeleidensä kautta, kun on lähettänyt heidät sanansaattajina kertomaan tahtonsa valituille ihmisille. (2Moos 3:1-15)

Jumalan puhetta ei ole tallennettu meille aina sanatarkasti. Se on kirjoitettu muistin varassa. Siitä syystä Jumalan sanat voivat poiketa hieman toisistaan eri kirjoituksissa Raamatun sisällä. Myöskään Jeesuksen sanoja ei ole kirjoitettu sanatarkasti vaan muistin varassa. Hänen sanansa poikkeavat sen vuoksi toisistaan eri evankeliumeissa ja ne on voitu sijoittaa eri tapahtuman yhteyteen.

Tärkeintä Raamatussa eivät ole yksittäiset sanat ja sanamuodot vaan sanoma. Tätä eivät kovin monet nimeltään kristityt ole ymmärtäneet, koska heidät on aivopesty palvomaan Raamattua Jumalanaan, erehtymättömänä kirjoitusten kokoelmana, jonka kirjoittaja on Jumala eivätkä ihmiset.

Raamatun kirjoittajat ja luojaan uskominen

Raamatun kirjojen nimiä kantavat henkilöt eivät ole useinkaan kirjoittaneet kirjoituksiaan itse. Joku heidän oppilaansa tai kirjuri on kirjoittanut ne heidän puolestaan, kenties sanelusta. Esimerkiksi Paavali käytti kirjuria ja saneli kirjeensä sen sijaan, että olisi kirjoittanut ne itse. Monet Vanhan testamentin profeettojen nimiä kantavista teksteistä ovat heidän oppilaidensa kirjoittamia. Kuningasten kirjat ja Aikakirjat ovat kootut aiemmista tekstifragmenteista ja suullisesta perimätiedosta, minkä vuoksi ne sisältävät paljon virheitä mm. kuningasten hallitusajoissa.

Johanneksen opetuslapset ovat puolestaan kirjoittaneet osan hänen nimeään kantavista kirjoituksista. He ovat luultavasti lisänneet kirjoituksiin omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan. He olivat saaneet vaikutteita juutalaiselta filosofilta Filon Aleksandrialaiselta, joka oli puolestaan saanut vaikutteita kreikkalaisesta filosofiasta. Heidän vaikutuksestaan kreikkalaisen filosofian Logos-oppi sai jalansijaa Johanneksen nimeä kantavissa kirjoituksissa, mutta apostoli ei itse kannattanut sitä oppia.

Kreikkalaisessa filosofiassa uskottiin alempaan luoja-jumalaan, joka tunnettiin nimellä demiurgi. Jumalan ajateltiin olevan niin pyhä ja koskematon, että hän ei voi olla suoraan tekemissä materian ja itseään alempien olentojen kanssa. Hän loi sen vuoksi ensimmäisenä teoistaan itseään alemman luoja-jumalan, demiurgin, joka loi sitten kaiken muun. Jotkut kristityt sisällyttivät tämän opin uskontoonsa ja alkoivat palvoa Jeesusta isää Jumalaa alempana luoja-jumalana samalla tavalla kuin kreikkalaisessa filosofiassa ja pakanauskonnoissa palvottiin demiurgia kaiken luojana, mutta Korkein Jumala oli tämän maailman ulkopuolella ja tavoittamattomissa oleva pyhä henki, jota kukaan ei voi nähdä.

Filon uskoi puolestaan Jumalan prinsiippiin eli järkisyyhyn, jonka kautta Jumala on luonut kaiken. Hän käytti tästä prinsiipistä filosofiassa vakiintunutta nimeä Logos. Hän rinnasti Logoksen Jumalan viisauteen, josta puhutaan Sananlaskujen ja Jeremiaan kirjoissa luomisen yhteydessä. (Snl 3:19; 8:22-31; Jer 10:12; 51:15) Jumalan viisaus tarkoittaa juutalaisen teologian mukaan suurin piirtein samaa kuin Jumalan sana, jonka kautta Jumala on luonut tämän maailman. Sillä tavalla myös Johannes ja apostolit luomisen ymmärsivät. Jumala on luonut kaiken sanansa kautta, sanallaan, viisaudellaan, voimallaan ja taidollaan. (ks. ed. viitteet + Psa 33:6-9; 104; 1Moos 1-2; Joh 1:1-10)

Jo apostolien aikana oli vallassa monenlaisia harhaoppeja, jotka tunkeutuivat seurakuntaan ja turmelivat monien uskon. Yksi sellainen on opetus, jonka mukaan Jeesus kristus ei kärsinyt sielultaan ja ruumiiltaan ihmisenä kuolemaa ristillä, joten Jumala ei myöskään herättänyt ihmistä kristusta Jeesusta ylös kuolleista. Johannes kirjoitti kaksi ensimmäistä kirjettään juuri tätä harhaoppia vastaan ja painotti sitä, että Jeesus kristus on ihminen, lihassa tullut syntiemme sovittaja, jonka Jumala on lähettänyt maailman vapahtajaksi. Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat teologit ovat vääntäneet Johanneksen kirjoituksia vinoon, niin että he väittävät Johanneksen kirjoittaneen päinvastaista: että Jeesus olisi Jumala sen sijaan, että hän olisi ihminen.

Seurakunnan ajautuessa lähetyskentällä yhä enemmän pakanoiden valtaan, saastui sen opetus ja laittomuuden salaisuus alkoi vaikuttaa yhä voimakkaammin. (2Tess 2) Valtaan nousi sellaisia sanan opettajia ja johtajia, jotka sisällyttivät alkuperäiseen kristinuskoon pakanallisia uskomuksia ja kreikkalaista filosofiaa. Sen seurauksena Jeesus korotettiin isänsä vertaiseksi Jumalaksi ja sanottiin hänen olevan se Logos, josta Johannes kirjeensä alussa kirjoitti. Jumalan sanasta tehtiin siten henkilö, vaikka se oli alussa pelkkä abstraktio, jonka kautta Jumala on luonut tämän maailman.

Katoliset isät hylkäsivät alkuperäisen Jumalan vaikuttaman uskon ja johdattivat seurakunnan väkevään eksymykseen. He ottivat käyttöön hierarkkisen johtamisen mallin, pakanalliset rituaalit (sakramentit), hierarkkisen pappisjärjestelmän (jakoivat seurakunnan vastoin Jumalan tahtoa maallikkoihin ja virkapappeihin), alkoivat rakentaa kirkkoja, vainosivat eri tavalla uskovia, toivat väkivallan seurakuntaan, riistivät Jumalan lapsilta heidän omaisuuttaan ja erottivat heidät lopulta yhteydestään.

Kun Pyhästä Hengestä tehtiin katolisessa opissa persoona, korotettiin hänet Jumalan kolmanneksi persoonaksi isän valtaistuimelle 300-luvulla jKr. Silloin alettiin laatia myös lakeja, joissa eriuskoisten oikeuksia rajoitettiin, omaisuutta ryöstettiin, ajettiin heitä maanpakoon ja säädettiin jopa kuolemanrangaistus niille, jotka eivät tunnustaneet uskovansa Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Laittomuus pääsi valtaan ja on pitänyt lähes koko nimeltään kristittyä maailmaa otteessaan liki 2000 vuotta. Jumala kutsuu nyt viimeisenä aikana kansaansa ulos suuresta Babylonista, joka on rakentunut katolisten isien laatimien uskontunnustusten ja oppien varaan. (Ilm 17-18) Pääset eroon portosta, kun hylkäät katoliset opetukset ja alat uskoa Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen niin kuin Raamatussa on kirjoitettu heistä ja ymmärretty kirjoituksia oikein pyhän hengen opettamalla tavalla.

Mooseksen kirjat

Mooseksen kirjoista vain osa on Mooseksen itsensä kirjoittamia. Suurin osa on koottu muista lähteistä ja joku Mooseksen seuraajista on kirjoittanut kirjat loppuun hänen kuolemansa jälkeen.

Mooseksen viisi kirjaa tunnetaan hepreaksi ja muilla kielillä eri nimisinä kuin suomeksi: latinankieliset nimet ovat yleistyneet Raamatun tutkijoiden käytössä. Ensimmäinen kirja on luomiskertomus (Genesis, synty), toinen kirja on Exodus (lähtö), kolmas kirja on Leviticus (leeviläinen), neljäs kirja on Numeri (luvut) ja viides kirja on Deuteronomium (toisto, toinen laki).

Ensimmäisen Mooseksen kirjan sisältö muodostuu monen eri kirjoittajan teksteistä ja suullisesta perimätiedosta. Sen sukuluettelot on kirjoitettu todennäköisesti ylös jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ennen Nooan ajan vedenpaisumusta, ja niitä on jatkettu sen jälkeen. Koska Genesiksellä on monta eri kirjoittajaa eri aikakausilta, vaikuttaa se jopa sisäisesti ristiriitaiselta ja sen tyyli vaihtelee kirjoittajan mukaan.

Luomiskertomuksesta on Genesiksessä kaksi eri versiota, jotka ovat kahden eri kirjoittajan tekemiä. Ensimmäinen versio päättyy jakeeseen 1Moos 2:3 ja toinen versio alkaa heti sen jälkeen. Kertomuksia luomisesta ja syntiinlankeemuksesta ei ole tarkoitettu tulkittavan kirjaimellisesti, ikään kuin ne olisivat tieteellinen oppikirja tai historiallinen totuus kirjaimen mukaan. Niissä on tärkeintä esikuvallinen ja vertauskuvallinen ilmoitus, joka kertoo meille ihmisten syntiturmeluksesta ja sielujen pelastuksesta.

Luomiskertomukset kertovat kielikuvien kautta ihmisen kehityksestä sikiöstä ja vauvasta vastuulliseen ikään asti. Ihminen oppii erottamaan hyvän ja pahan varttuessaan, niin että hänen on tehtävä valinta niiden välillä. (vrt. Jes 7:14-16) Se, miten ihminen valitsee elää, vaikuttaa hänen hengelliseen tilaansa.

Tottelemattomat paatuvat vähän kerrassaan ja kokevat hengellisen kuoleman. Vanhemmilleen ja muille auktoriteeteille sekä erityisesti Jumalalle kuuliaiset saavat elää kauan ja pysyvät Jumalan yhteydessä. Jos tämä yhteys katkeaa, niin se on mahdollista saada takaisin syntien sovituksen ja anteeksisaamisen kautta.

Tämä kaikki on kerrottu luomiskertomuksen kolmessa ensimmäisessä luvussa kielikuvien ja vertausten kautta. Hyvän- ja pahantiedon puu Edenin puutarhassa kuvaavat ihmisen sydäntä, jossa valinnat hyvän ja pahan välillä tehdään. Aatamin ja Eevan pako Jumalan edestä sekä Jumalan kutsu kuvaavat hengellistä kuolemaa ja eroa Jumalasta sekä sitä seuraavaa Jumalan kutsua, jota myös etsikon ajaksi sanotaan.

Vaimon rangaistuksena saamat kuukautiskivut ja synnyttämisen tuska ovat kielikuvia synnin aiheuttamasta tuskasta ja siitä ahdistuksesta, jonka lävitse synteihin ja rikoksiin kuollut ihminen palaa takaisin Jumalan yhteyteen: tulee hengessään eläväksi jälleen. Lapsen syntyminen vaimon siemenestä kuvaa Kristuksen syntymistä etsikon ajassa olevan ihmisen sydämessä. Vaino käärmeen ja vaimon välillä kuvaa paholaisen ja Kristuksen morsiamen eli seurakunnan välistä taistelua.

Aatamin saama rangaistus kuvaa sitä tuskaa ja vaivaa, jota hengellisesti kuollut näkee etsiessään elämän tarkoitusta ja rauhaa sydämelleen, joka on paatunut synnin tekemisen vuoksi. Sydämen maaperässä kasvaa rikkaruohoja, orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tekevät hengellisten totuuksien löytämisestä hyvin vaikeaa ja raskasta. Eksynyt sielu ei löydä rauhaa eikä löydä vapautusta synneistään niin kauan kuin pysyy ”pimeydessä”.

Kun Jumala puki Aatamin ja Eevan teurastamansa eläimen nahasta tehdyllä vaatteella, on se kuvaus syntien sovituksesta ja sitä seuraavasta lahjaksi saadusta vanhurskaudesta, joka Jumalan lapselle annetaan. Se on esikuvaa Kristuksen uhrista ja syntien sovituksesta sekä sitä seuraavasta vanhurskauden lahjasta, jonka kautta me kelpaamme täydellisesti Jumalalle tekemistämme synneistä huolimatta. Jumala ei tuomitse meitä ikuiseen rangaistukseen teoista, jotka olemme saaneet anteeksi uskomalla hänen poikansa Jeesuksen viattomaan uhriin Golgatan ristillä ja siihen, että Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista kirjoitusten mukaan.

Kun Jumala karkotti ihmisen Edenin puutarhasta ja pani tulesta hehkuvan miekan vartioimaan sinne johtavaa tietä, on se kuva tämän maallisen elämän ajan erosta suhteessa Jumalaan ja tulevasta tuomiosta, jossa Jumala tuomitsee sanansa kautta sydämemme ajatukset ja antaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Me pääsemme perille luvattuun maahan ja ikuiseen autuuteen vasta sen jälkeen, kun meidät on Jumalan sanan kautta koeteltu ja tuomittu vanhurskauden tuomioistuimen edessä. Jumalan lapsia ei tuomita kuitenkaan ikuiseen tuhoon yhdessä tämän maailman jumalattomien kanssa, joille Jumala maksaa tarkoin heidän tekojensa pahuuden mukaan viimeisellä tuomiolla.

Luomiskertomuksen alun mukaan Jumala teki alussa taivaan ja maan, minkä jälkeen maa oli kokonaan veden peitossa ja pimeys oli vetten syvyyksien yllä. Jumalan henki liikkui vetten päällä ja se on kielikuvaa siitä, miten Jumala etsii pimeyteen joutunutta sieluparkaa. Maailman alun vedet ja pimeys ovat myös kielikuvaa siitä pimeydestä, josta me tulemme, kun saamme alkumme äitimme kohdussa ja synnymme tähän maailmaan. Me emme tiedä mistään mitään ennen kuin meidän tietoisuutemme herää ja ymmärryksemme avautuu kielelliselle ilmaisulle sekä muille asioille.

Tätä tietoisuuden heräämistä ja sydämen avartumista varhaislapsuudessa kuvataan valon tulemisena maailmaan ja kuivan nousemiseen esiin vesien alta. Maassa kasvavat puut ja kasvit ovat kuvaa ihmisen sydämessä asuvasta hyvästä, kun lapsi oppii tekemään hyvää, mutta se pelto, joka kuvaa ihmisen sydäntä, alkaa kasvaa orjantappuroita ja ohdakkeita sekä muita rikkakasveja synnin valitsemisen jälkeen, tottelemattomuuden vuoksi. Ihminen tuo sydämestään esiin sitä, millainen se sydän on, aivan samalla tavalla kuin kasvit ja puut lisääntyvät kukin siemenensä mukaan. Hyvä ihminen tuo esiin hyvää ja paha ihminen tuo esiin pahaa: kukin oman luontonsa mukaan.

Luomiskertomuksen alussa valo tulee maailmaan sen seurauksena, että Jumala sanoo ”Tulkoon valo”. Tämä on esikuva Kristuksesta, joka on maailman valo ja valaisee ihmisen sydämen pimeyden valollaan. Huomaa, että Jeesus ei luonut mitään luomiskertomuksen alussa eikä hän ollut silloin läsnä elävänä olentona. Jumala loi yksin taivaan ja maan ja kaiken mitä niissä on, mutta valo tuli maailmaan Jumalan sanan voimasta valaisemaan pimeää maailmaa eikä se luonut mitään.

Jumalan sana ja valo ovat esikuvia Kristuksesta, ja Johannes käyttää niitä esikuvia kertoessaan evankeliuminsa alussa Jumalan sanan ennustusten täyttymisestä Kristuksen Jeesuksen persoonassa. Jumala ei kuitenkaan luonut tätä maailmaa Poikansa kautta niin kuin kolmiyhteiseen jumalaan uskovat ja areiolaiset virheellisesti luulevat. Jumala loi tämän maailman sanansa kautta, sanallaan, viisaudellaan, voimallaan ja taidollaan, niin kuin on kirjoitettu. (1Moos 1-2; Psa 33:6-9; 104; Snl 3:19; 8:22-31; Jer 10:12; 51:15; Joh 1:1-10; Apt 4:24-31; 17:22-31; Ilm 4:8-11; Jes 42:1-8; jne.)

Kun Jumala loi neljäntenä päivänä auringon, kuun ja tähdet valaisemaan päivää ja yötä sekä osoittamaan aikoja, niin se on kielikuva lapsen kehityksestä, kun hän oppii erottamaan aikoja. Jumalan luomat eläimet ovat nekin kielikuvia ihmisten tekemien valintojen seurauksena syntyvistä luonteeltaan erilaisista ihmisistä. Raamattu on jakanut eläimet puhtaisiin ja saastaisiin eläimiin, minkä jaon perusteella pyritään kuvaamaan erilaisia ihmisluontoja sen lisäksi, että kerrotaan terveellisestä ruokavaliosta.

Kun Jumala loi kuudentena päivänä ihmisen omaksi kuvakseen, on se kielikuva täydellisestä sisäisestä ihmisestä, joka ei tee syntiä ja siinä on sekä miehelle että naiselle tyypillisiä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä aivan niin kuin Jumalassakin niitä molempia on. Ihminen on luotu alussa Jumalan kuvaksi, niin että Aatami ja Eeva eivät tehneet syntiä ennen lankeemustaan. Tämä on esikuva lapsen elämän alusta. Lapsi on kuin puhdas taulu syntyessään ja tietoisuuden herätessä. Kun lapsi valitsee pahan tekemisen eli on tottelematon vanhemmilleen, niin hänessä oleva Jumalan kuva turmeltuu ja hän joutuu eroon Jumalan hänelle antamasta hengellisestä elämästä.

Luomiskertomuksen kahdessa eri versiossa on eroja, joita on melkein mahdoton sovittaa yhteen tekemättä väkivaltaa alkuperäiselle tekstille. Ensimmäisen version mukaan Jumala teki ihmisen kuudentena päivänä, mutta toisen version mukaan Jumala teki Aatamin jo kolmantena päivänä ennen kuin maasta kasvoi mitään kasveja tai puita. Jumala teki tämän version mukaan Eevan kuudentena päivänä miehen kylkipalasta, jossa oli lihaa ja luuta.

Toki on mahdollista ajatella niin, että Jumala teki ensin Aatamin tyhjään ja autioon maailmaan, mutta saattoi ihmisen luomisen päätökseen vasta Eevan tekemisen kautta. On silti kyseenalaista, onko näitä kertomuksia tarkoitettu näin pitkälti kirjaimellisesti tulkittaviksi vai onko niillä vain vertauskuvallinen ja esikuvien kautta tullut hengellinen sanoma. Kun Jumala teki Eevan Aatamin kylkipalasta, on se esikuva seurakunnan synnystä.

Seurakunta sai alkunsa Kristuksen lihaa ja verta olevasta ruumiista, josta elämä valui pois ja sen ylösnousemuksen seurauksena Jumala lähetti pyhän hengen uuden liiton Jumalan lapsiin. Vanhan liiton aikana seurakuntaa kuvaa Israelin kansa eli juutalaiset, jotka nukkuivat syvää unta ja olivat vieraantuneet Jumalasta synnin paaduttamina. Israelin esikuva on ensimmäinen Adam, jonka Jumala vaivutti syvään uneen ja se joutui eroon Jumalasta.

Seurakunta syntyi juutalaisuuden pohjalta. Jumalan tykö kääntyneet pakanat liitettiin siihen hengen saamisen kautta Kristuksessa Jeesuksessa, kun he uskoivat evankeliumin sanan. Ensimmäinen Adam on samalla esikuva Kristuksesta, joka vaipui kuoleman uneen, mutta Jumala herätti hänet ylös kuolleista. Kristuksen verta vuotavasta kyljestä syntyi kuolleista heräämisen kautta uuden liiton Jumalan seurakunta eli Kristuksen morsian. Niin kuin ensimmäinen Adam sai vaimon Jumalalta herättyään unesta, niin aivan vastaavalla tavalla Kristus sai itselleen morsiamen Jumalan herätettyä hänet ylös kuolleista.

Luomiskertomukset pitävät sisällään paljon vertauskuvallista ja esikuvallista ilmoitusta, joka avautuu Jumalan lapsille pyhän hengen opettamalla tavalla. Luomiskertomuksia ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi kirjaimellisesti historialliseksi totuudeksi. Jumala ei ole luonut maailmaa välttämättä kuuden päivän aikana, joista jokainen kesti tarkalleen ottaen noin 24 tuntia. Jumala ei ole luonut kaikkeutta välttämättä siinä järjestyksessä, jonka luomiskertomus ilmoittaa. Jumala on tietysti voinut tehdä kaiken kuudessa päivässä, sillä se olisi hänelle mahdollista, mutta pidän hyvin kyseenalaisena sitä, että näin on tapahtunut.

Luominen on jaettu tarkoituksella kuuteen päivään ja sitä seurasi seitsemäs päivä eli sapatin lepo. Tämä on esikuvallista puhetta pelastushistoriasta. Raamatun perusteella Aatamista Kristukseen kului noin neljätuhatta vuotta ja meidän päiviimme siitä on kulunut pian kuusituhatta vuotta. Jumalan suunnitelmassa yksi päivä vastaa tuhatta vuotta. Ihmiskunnan pitää elää siten kuusituhatta vuotta ennen kuin Kristus tulee toistamiseen maailmaan ja alkaa tuhat vuotta kestävä rauhan aika, jota kutsutaan sapatin levoksi. Sitä seuraa iankaikkisuus, joka ei pääty milloinkaan: loputon kahdeksas päivä.

Luominen on jaettu luultavasti vielä kahteen kolmen päivän jaksoon, jotka kuvaavat lapsen kehitystä ja ehkä myös pelastushistoriaa salatulla tavalla. Aatamista Daavidiin kului noin 3000 vuotta ja Daavidin pojan Jeesuksen kristuksen toiseen tulemukseen kuluu toiset 3000 vuotta. Näin saadaan 6000 vuotta ihmiskunnan historiaa ennen tulevaa sapatin lepoa. Siihen asti ihmiset näkevät paljon vaivaa ja tekevät työtä iankaikkisen elämän saamiseksi, mutta vain Jumalan ja hänen poikansa Jeesuksen työ tuo lahjana pelastuksen häntä rakastaville.

Vaikka emme vielä ymmärrä kaikkia kielikuvia ja esikuvia luomiskertomuksesta, niin on hyvin todennäköistä, että Jumala loi taivaan ja maan hyvin kauan aikaa sitten: kenties tieteellisen tutkimuksen osoittaman 13,7 ja 4,5 miljardia vuotta sitten. Jumala on voinut luoda ensin tähdet ja galaksit, sitten aurinkokuntamme ja maapallon, aivan niin kuin tieteellinen tutkimus osoittaa. Elämäkin voi olla maapallolla hyvin vanhaa, mutta ihmisen historia Aatamista alkaen ulottuu vain noin 6000 vuoden päähän meidän ajastamme taaksepäin laskettuna.

On hyvin vaikea selittää sitä, miten kaukaisten galaksien ja tähtien valo näkyy maapallolla, jos universumi olisi vain 6000 vuotta vanha. On käytännössä mahdotonta todistaa, että kuun ja maapallon meteoriittien aiheuttamat kraatterit olisivat syntyneet ihmiskunnan historian aikana. On vastoin kaikkea tieteellistä tutkimusta olettaa, että mantereet ovat irronneet alkumantereesta ja etääntyneet toisistaan nykyiseen paikkaansa vain 6000 vuoden aikana. Myös eläinten ja kasvien fossiilit näyttäisivät todistavan vanhasta elämästä maapallolla.

Hengellisten kielikuvien ja esikuvien ymmärtämisen kautta usko vanhaan universumiin, vanhaan elämään ja nuoreen ihmiskuntaan ei ole vastoin Raamatun kirjoituksia. Nuoren maan kreationistit ja Raamattuun kirjaimellisesti uskovat maallikot ovat saaneet luultavasti paljon pahaa aikaan Jumalan valtakunnan työn eteenpäin menemisen kannalta, kun ovat tulkinneet virheellisesti kirjaimen mukaan Jumalan sanaa. Voimme olla Raamatun perusteella varmoja vain siitä, että Jumala on luonut kaiken, mitä on olemassa, mutta missä järjestyksessä ja milloin hän on kaiken luonut – se on pikemmin uskon ja tieteellisen tutkimuksen kautta selvitettävä asia kuin Raamatun ilmoittama historiallinen totuus kirjaimen esittämällä tavalla.

Raamatun alkulehdillä on kertomus Nooasta ja hänen aikanaan tapahtuneesta vedenpaisumuksesta. Tämä sama tarina esiintyy muunnellussa muodossa monien muiden vanhojen kansojen taruissa, joista tunnetuin on Babylonialainen Gilgamesh-eepos.  Raamatun kertomus vedenpaisumuksesta perustuu kahteen eri lähteeseen. Ensimmäisen version on kirjoittanut ns. Jahvisti ja toisen joku muu (sitä kutsutaan nimellä Pappiskirja).

Kertomus vedenpaisumuksesta on ennen kaikkea hengellinen kuvaus sielujen ja maailman pelastumisesta. Maapallo saastuu ja turmeltuu ennen Kristuksen toista tulemusta. Ihmisten pahuus lisääntyy ja joissakin asioissa mennään pidemmälle kuin koskaan ennen (homoseksuaalisuus, trans-ilmiöt, terrorismi,…) Siitä huolimatta ihmiset elävät huolettomina ja suruttomina eivätkä usko tulevaan tuomioon ja nykyisen maailman tuhoon. Sitten keskellä valheellista rauhan aikaa saapuu Kristus pelastukseksi omalle kansalleen ja tuomioksi muille.

Nooan tekemä arkki on esikuva seurakunnasta. Nooa on itse esikuva Kristuksesta. Hän vie arkkiin ne, jotka pelastuvat, mutta muut hukkuvat ja tuhoutuvat tulvassa. Joidenkin mielestä arkki on esikuva Kristuksesta eikä seurakunnasta. Ne, jotka ovat arkin sisällä eli Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyt, saavat Jumalan armosta pelastuksen, mutta muut tuhoutuvat Kristuksen tulemuksessa ja viimeisen tuomion jälkeen. Olipa niin tai näin, on tämä hengellinen kuva kertomuksen tärkein anti seurakunnalle.

Oliko vedenpaisumus koko maapallon kattava? Pietarin kirjeestä voisi saada sellaisen kuvan, samoin Jeesuksen sanoista hänen puhuessaan toisesta tulemuksestaan ja verratessaan sitä vedenpaisumukseen. On silti hyvin epätodennäköistä, että koko maapallo olisi peittynyt vedellä noin 4500 vuotta sitten ja sitä olisi seurannut hyvin lyhyt jääkausi pohjoisella pallonpuoliskolla. Näin monet nuoren maan kreationistit kuitenkin uskovat ja pitävät epäuskon merkkinä, jos tämä asia kiistetään. Olen silti sitä mieltä, että Jeesus ja Pietari eivät niinkään painottaneet kertomuksen kirjaimellista historiallisuutta kuin sen sanomaa. Tarkoitushan oli opettaa, että pelastus on vain niillä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, mutta muut ”hukkuvat” (tuhotaan).

Tieteellisen tutkimuksen ja sen todistuksen valossa näyttäisi selvältä, että koko maapallo ei ole hukkunut veden alle Nooan aikana. Tulvan on täytynyt olla paikallinen, mutta sitä on käytetty Raamatussa hengellisenä opetuksena ja esikuvana Kristuksen tulemuksesta. Tätä puoltavat myös Jahvistin sanat, joiden perusteella Kainin suvun jälkeläisiä oli vielä elossa Mooseksen ensimmäisen kirjan kokoamisen aikana. (1Moos 4:20-21) Jos vedenpaisumus olisi ollut maapallon laajuinen, niin Kainin jälkeläiset olisivat tuhoutuneet eikä heitä olisi voinut olla silloin enää olemassa. Meidän onkin syytä suhtautua hyvin varauksellisesti päinvastaisiin väitteisiin.

Monet ovat väittäneet, että mantereet jakaantuivat vasta noin 4300-4400 vuotta sitten vedenpaisumuksen aikana tai sen jälkeen (2300-2400 eKr.). He perustelevat tätä maan asukkaiden hajaantumisella Genesiksen 10. luvussa. (1Moos 10:25) Käytännössä lienee kuitenkin mahdotonta, että mantereet olisivat liikkuneet niin nopeasti ja ihmiset tai mikään maan päällä elävä eläinlaji olisivat jääneet eloon. Sellainen mannerlaattojen liikehdintä olisi aiheuttanut niin valtavia tsunameja ja tulivuorenpurkauksia, että sen seuraukset olisivat vielä nyt nähtävillä.

On vaikeaa todistaa, että kaikki se vesi, joka olisi peittänyt korkeimmat vuoretkin (Mount Everest on 8848 metriä korkea), olisi nyt sitoutunut navoille, vuoristoon, maan alle syvyyden lähteisiin, meriin ja makean veden lähteisiin tai noussut avaruuteen, niin kuin joku voisi väittää (jotkut luulevat, että vesi satoi suureksi osaksi maapallolle avaruudesta).

Kaikki seikat ja todisteet huomioiden on melko varmaa, että Nooan ajan tulva oli paikallinen katastrofi sen sijaan, että se olisi ollut koko maapallon kattava. Lisäksi on varmaa, että Genesis on useamman kuin yhden kirjoittajan kirjoittama ja se pätee myös kertomukseen vedenpaisumuksesta. Kaikkea sen kirjan sisältämää tietoa ei tulisi pitää ehdottomana historiallisena totuutena vaan sen sijaan tulisi nähdä ja ymmärtää kertomusten sisältämät hengelliset kielikuvat ja opetukset, joista on hyötyä Jumalan seurakunnalle.

Sisältääkö Raamattu juutalaisia taruja?

Raamattu sisältää juutalaisia taruja historiallisen totuuden ja hengellisten opetusten lisäksi. Jeesus käytti yhtä tunnettua tarua apunaan, kun nuhteli ja varoitti fariseuksia. Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei perustu Raamatun kirjoituksiin ja Jumalan sanaan vaan juutalaisin taruihin ja pakanoiden uskomuksiin. (Luuk 16:19-31) Juuda lainasi kirjeessään Etiopialaisen Eenokin kirjaa, joka sisältää juutalaisia taruja totuuden sijasta. (Jda 1:5-15) Paavali siteerasi niin ikään juutalaista tarua kirjeessään ja puheessaan hän viittasi kreikkalaiseen runoilijaan. (2Tim 3:8; Apt 17:28)

Uudessa testamentissa on lainattu ainakin seuraavia juutalaisia kirjoituksia, jotka sisältävät hyvin paljon taruja totuuden seassa: Sefanjan Ilmestys, Aabrahamin testamentti, Jannes ja Jambres, Mooseksen taivaaseen astuminen ja Etiopialaisen Eenokin kirja.

Ovatko kaikki Vanhan testamentin kertomukset kirjaimellisesti totuudellista historiaa vai ovatko nekin taruja tai osittain taruja? Kirjoitin edellä, että esimerkiksi luomiskertomusta ei tule ymmärtää kirjaimellisesti väärin ja käyttää sitä luonnontieteellisenä oppikirjana. Sen lisäksi kertomus vedenpaisumuksesta on todennäköisesti paisuteltu ja ulotettu se koskemaan koko maapalloa, vaikka kyse oli kaiketi paikallisesta tulvasta. Näiden lisäksi on monia muitakin kertomuksia, joihin kannattaa suhtautua syystäkin varauksella. Ne eivät ole välttämättä historiallisia totuuksia kirjaimen perustasolla ymmärrettynä, mutta saattavat pitää sisällään hengellisiä opetuksia ja esikuvia.

Yksi tällainen kertomus on Juudan ja Pietarin lainaama ja Mooseksen ensimmäisessä kirjassa lyhyesti mainittu enkelien laskeutuminen alas taivaasta maan päälle, kun he ottivat ihmisten tyttäriä vaimokseen ja saivat lapsia heidän kanssaan. (1Moos 6:4; Jda 1:6; 2Piet 2:4) Heistä polveutuivat tarujen muinaiset jättiläiset, joiden piti tosin tuhoutua vedenpaisumuksessa, mutta heitä oli maan päällä vielä sen jälkeen! 🙂 Olisiko siis ymmärrettävä tämä asia kirjaimellisesti vai pelkästään hengellisen kuvan mukaan?

Mitä jättiläiset kuvaavat hengellisenä kielikuvana? Seurakunnassa on opetettu pienen uskovan kamppailua jättimäistä vihollista vastaan ja verrattu sitä aivan oikein Daavidin ja Goljatin väliseen taisteluun. Jumalan voimalla ja viisaudella pieni uskova voi voittaa ylivoimaiselta tuntuvan vihollisen, jopa itsensä saatanan! Jättiläiset kuvaavat hengellisesti Jumalan lasten vihollisia ja vastoinkäymisiä, pimeyden henkivaltoja ja tämän elämän ahdistusta ongelmineen.

Taivaasta maan päälle laskeutuneet pahat enkelit tai ainakin osa heistä ovat niitä riivaajia, joista Jeesus ja apostolit puhuivat. Ne asuvat ihmisten sydämen pimeydessä ja syvyyden kuiluissa. Osa niistä on luonteeltaan uskonnollisia ja he hakeutuvat Kristuksen Jeesuksen opetuslasten seuraan. Seurakunnassa kannattaakin olla silmät ja korvat auki, niin että nämä villitsevät henget eivät saisi eksyttää meitä ja aiheuttaa vahinkoa Jumalan valtakunnan työssä.

Raamatussa on monia uskomattomalta kuulostavia kertomuksia. Mooses teki ihmeitä, joilla ei ole vertaa maan päällä kuin ehkä Jeesuksen ja apostolien tekemissä ihmeissä sekä niissä tapauksissa, kun Jumala herätti ihmisiä kuolleista profeettojen toiminnan kautta. Tulisiko kaikki ne ihmeet uskoa kirjaimellisesti vai ovatko ne pikemmin hengellisiä kuvia?

Entä ne enkelit, jotka kulkivat Israelin mukana erämaassa ja kansa näki niistä nousevan savupatsaan sekä kirkkauden? Olivatko he kirjaimellisesti enkeleitä vai eivät? Kulkiko Israel todella Kaislameren läpi niin kuin kuivaa pitkin, koska Jumala antoi itätuulen viedä vesimassan mennessään?

Oliko Israelin menestys taistelussa vihollista vastaan todella kiinni siitä, että Mooseksen palvelijat pitivät hänen käsiään ylhäällä? Kun Mooses laski kätensä alas, niin Israel oli häviöllä, kun hän nosti kädet ylös palvelijoiden avustuksella, niin Israel voitti taistelun.

Pudottiko Jumala todella tulisia kiviä Joosuan aikana Israelin vihollisten päälle? Ovatko kaikki Joosuan ja Tuomareiden kirjojen ihmeet todellista historiaa? Tai profeettojen kertomat ihmeet? Pysäyttikö Jumala maapallon kiertoliikkeen, niin että aurinko pysyi keskitaivaalla koko vuorokauden? Käänsikö Jumala pyörimisliikkeen toiseen suuntaan, niin että Aahaan aurinkokello siirtyi ajassa taaksepäin varttitunnin verran?

Tällaisia tapauksia ei voida todistaa tieteellisesti tapahtuneen, vaikka jotkut kirjainuskovat ovat sitä yrittäneet tehdä. En nyt väitä, että Jumala ei olisi voinut tehdä jokaista Raamatun mainitsemaa ihmettä niin että kyse on historiallisesta tosiasiasta tarun sijaan. Pidän silti silmäni ja korvani auki Jumalan pyhän hengen äänelle, josko ehkä osa niistä olisi pelkkiä hengellisiä kuvia, joita ei ole tarkoitettu alunperinkään kirjaimellisesti tulkittavaksi.

Jumalan sana kestää tällaisen koettelun ja Jumala itse asiassa tahtoo, että hänen lapsensa tutkisivat Raamatun kirjoituksia kriittisesti, niin että he näkisivät, jos jokin asia ei ole kirjaimellinen ja historiallinen totuus vaan pelkästään hengellinen kielikuva, ilmestys, profetia tai opetus. Esimerkiksi Eliaan ja Mooseksen ilmestyminen opetuslapsille vuorella Jeesuksen seurassa ei ole kuvaus siitä, miten Elias tuli alas taivaasta ja Mooses siirtyi tuonelasta heidän seuraansa. Kyse on pelkästä ilmestyksestä, jonka Jumala näytti opetuslapsille profeetallisena näkynä ja opetuksen vuoksi. Samalla tavalla voidaan suhtautua moniin muihinkin ilmestyksiin ja näkyihin Raamatussa. (esim. Jes 6; Ilm 6:9-11; jne.)

Jos ymmärrämme kirjaimellisesti väärin sellaisia Raamatun kielikuvia ja juutalaisia taruja, jotka on tarkoitettu meille pelkästään hengelliseksi opetukseksi, niin saatamme Jumalan ja meidän herramme Jeesuksen kristuksen nimen häpeään kertoessamme niistä asioista uskosta osattomille. Toinen tapa käyttää väärin Raamattua on olla erottamatta toisistaan vanhaa ja uutta liittoa ohjeineen ja käskyineen. Monet vanhan liiton käskyistä eli Mooseksen lakiin kuuluvista asioista ovat tarkoitetut meille esikuviksi Kristuksesta tai muusta hengellisestä todellisuudesta sen sijaan, että lähtisimme väittelemään niiden oikeudenmukaisuudesta tai viisaudesta uskosta osattomien kanssa.

Yksi hyvä esimerkki on se, kun Mooses kielsi lain kautta israelilaisia pukemasta päälleen vaatetta, joka on kudottu kahdesta erilaisesta kankaasta. Tämä on esikuva siitä, miten Jumalan lapsen tulee olla puettu yksin Kristuksen lahjavanhurskauteen eikä lainkaan omavanhurskauteen. Toinen esimerkki on siinä, että peltoon ei saa viljellä kahta eri viljalajia. Se on esikuva siitä, miten sydämen peltoon ei saa viljellä muuta kuin Jumalan sanan siementä ja meidän tulee saada ravintomme yksin Jumalan armosta eikä sille vieraista opeista, joita tämä nimeltään kristitty maailma on pullollaan.

Vanhassa testamentissa on monia hengellisiä kuvia ja esikuvia, joita ei ole tarkoitettu kirjaimellisesti väärin tulkittavaksi. Paavali on paljastanut niistä muutaman, mutta suurin osa on jäänyt paljastamatta ja paljastuu hengessä vaeltaville totuutta rakastaville Jumalan lapsille, jos he ovat vilpittömiä ja sanoutuvat irti katolisten isien kehittämistä harhaopeista, joista suurin on kolmiyhteisen jumalan oppi ja sen tukena kulkee oppi ikuisesta piinahelvetistä. Kun hylkäät ne harhaopit ja alat noudattaa totuuden sanaa rakkaudessa, niin Jumala paljastaa sinulle aikanaan loputkin hengelliset esikuvat ja kielikuvat pyhän hengen kautta, joka asuu meissä.

Mikä merkitys Raamatulla on uskovalle?

Jos Raamattu ei ole kokonansa puhdasta ja erehtymätöntä Jumalan sanaa, niin voiko siihen luottaa? Raamattuun voi luottaa ja siihen tulee uskoa, mutta sen kirjoituksia on syytä tutkia kriittisesti ja koetella kaikki, aivan niin kuin Jumala itse meitä sanassaan kehottaa apostoli Paavalin kirjoitusten kautta. Vaikka emme pidä sokeasti totena kaikkea Raamatun sisältämää informaatiota, niin voimme silti uskoa Paavalin tavoin kaiken sen, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja säilyttää uskon, että on oleva ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että väärien. (Apt 24:14-16) Raamatun kriittinen tutkimus ei ole suinkaan Jumalan vaikuttamaa uskoa vastaan vaan sen seurausta.

Paavali suhtautui itse hyvin kriittisesti osaan Vanhan testamentin kirjoituksista ja sen ulkopuolisiin juutalaisiin taruihin. Hän ei hyväksynyt kiistoja sukuluetteloista, mutta Raamatussa on paljon sukuluetteloita ja Israelin kuningasten historiaa, joissa on selviä virheitä. Hän ei pitänyt hyvänä kiistellä näistä asioista taitamattomasti ja Raamatun virheitä ei missään nimessä tule väittää totuuden sanaksi, sillä ne eivät ole Jumalan puhetta vaan ihmisten tekemiä inhimillisiä erehdyksiä. Jumala ei ole vastuussa siitä, jos jotkut ihmiset ovat tehneet virheitä kirjoittaessaan Raamatun kirjoituksia.

Raamatussa on paljon virheitä tai sovittamattomia ristiriitoja paikkojen ja henkilöiden nimissä, henkilöiden kulkemissa reiteissä, sukuluetteloissa, kuningasten hallitusajoissa, muissa ajanmäärityksissä, tapahtumajärjestyksessä ja Jumalan sekä Jeesuksen sanoissa. Jeesuksen puheita ja Jumalan sanan ilmoitusta profeetoille ei ole kirjoitettu sanatarkasti vaan muistin varassa. Niissä on sen vuoksi jonkin verran eroja keskenään Raamatun eri kohdissa. Kirjoittajat ovat sijoittaneet lisäksi Jeesuksen sanat eri tapahtuman yhteyteen, koska ovat muistaneet asian väärin vuosikymmeniä itse tapahtumien jälkeen.

Tällaiset virheet ovat merkitykseltään vähäisiä. Ne eivät vaikuta mitään itse tapahtumien historialliseen totuuteen. Se, mitä Jeesukselle tapahtui, on historiallinen tosiasia, vaikka silminnäkijät ja todistajat muistavat asioita hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Tärkeintä Raamatussa eivät ole yksittäiset sanat tai sanamuodot vaan sanoma. Jos joku ei ymmärrä tätä asiaa, niin hän saattaa uhrata hyvin paljon aikaansa turhaan kirjojen tutkisteluun ja antaa pahimmassa tapauksessa väärän todistuksen Raamatun kirjoituksista.

Kun luemme Raamattua, niin voimme pitää sitä korkeimpana ohjenuorana elämässämme. Raamattua ei pidä kuitenkaan palvoa Jumalana, niin että luulisimme sen olevan Jumalan itsensä kirjoittama ja täysin virheetön: kokonaan puhdasta Jumalan sanaa. Raamatun itsensäkin mukaan Jumalan sana pysyy puhtaana ikuisesti vain taivaassa, mutta maan päällä ihmiset ovat muuttaneet sitä vahingossa muistamalla väärin Jumalan sanoja tai sitten sanat ovat muuttuneet Raamatun kopioimis- ja käännösvaiheessa.

Tällaiset virheet muuttavat pahimmassa tapauksessa kokonaan Raamatun sanoman, mistä syystä monia harhaoppeja tuetaan näennäisesti Raamatulla, mutta se tuki perustuu Raamatun virheellisiin käännöksiin ja vääriin tulkintoihin. Raamatun kääntäjät ovat sisällyttäneet käännökseensä oman teologisen näkemyksensä sen sijaan, että olisivat kääntäneet sitä sanatarkasti omalle kielelleen ilman ennakko-oletuksia.

Kaikki Raamatun kääntäjät ovat uskoneet kolmiyhteiseen jumalaan, joten käännökset ovat täynnä heidän tekemiään käännösvirheitä heidän ennalta totena pitämänsä opin tueksi. Vain tunnistamalla ja hylkäämällä nämä virheet, on mahdollista löytää totuus ja ymmärtää Kristuksen oppi Jumalasta siten kuin profeetat, Jeesus ja apostolit ovat sen sanoneet kirjoitusten kautta. Jumala on silti armollinen, niin että ei vaadi keneltäkään enempää kuin mitä tämä on voinut väkevän eksytyksen keskellä ymmärtää.

Vastuu on sen valon määrän mukainen, jonka itse kukin on Raamattua lukemalla Jumalan pyhän hengen avustuksella saanut. Se on sitten kokonaan toinen juttu, jos joku ei ole osallinen pyhästä hengestä vaan on uskonut riivaajahenkien vaikutuksesta katolisten isien keksimiin harhaoppeihin ja pannut koko pelastumisensa turvan niihin. Sellaisten kohdalla ei ole mikään yllätys, jos he huomaavat tulleensa heitetyksi ulos Karitsan häistä hänen tulemuksessaan.

Mooseksen viisi kirjaa (lisäys)

Mooseksen viisi kirjaa tunnetaan Mooseksen nimellä lähinnä sen vuoksi, että Martti Luther nimesi ne hänen mukaansa. Ne tunnettiin sitä ennen kreikasta latinankieleen muunnetuilla nimillä Genesis (synty), Exodus (lähtö), Leviticus (leeviläiset), Numeri (luvut) ja Deuteronomium (toinen laki). Toisin kuin juutalaisessa synagogassa uskotaan, ei Mooses ole kirjoittanut itse kaikkia hänen nimellään kulkevia kirjoituksia. Ne on koottu useista eri lähteistä ja niitä on muokattu jonkin verran vuosisatojen saatossa.

Mooseksen viisi kirjaa tunnetaan myös nimellä Toora ja Pentateukki. Uudessa testamentissa viitataan niihin yksinkertaisesti sanoilla Mooses tai Laki (kreikaksi Nomos), joka on käännös sanasta Toora: se on suomeksi laki tai opetus. Laiksi on sanottu joskus kaikkea Vanhan testamentin opetusta, mutta aivan erityisesti sillä on viitattu Mooseksen lakiin. Sana Pentateukki tulee kreikankielestä ja tarkoittaa viisiosaista kirjaa.

Mooseksen viisi kirjaa on koottu useista eri lähteistä, jotka tunnetaan nimillä Jahvisti, Elohisti, Pappiskirja ja Deuteronomium (Toisto, Toinen laki). Näistä käytetään kirjainlyhenteitä J, E, P ja D. Kaikki tutkijat eivät ole yhtä mieltä siitä, että lähteitä on neljä, mutta niitä on joka tapauksessa useampia kuin yksi.

Ensimmäinen Mooseksen kirja eli Genesis on koottu monen eri kirjoittajan lähteistä ja sen tiedot perustuvat suulliseen perimätietoon. Nämä lähteet on koottu yhdeksi kirjaksi kauan itse tapahtumien jälkeen. Esimerkiksi luomiskertomuksesta on kaksi eri kirjoittajan versiota. (1Moos 1:1-2:3 ja 2:4-26) Niitä seuraava kertomus syntiinlankeemuksesta ja sitä seuranneesta ”paratiisista” karkotuksesta on jälkimmäisen tekemä (Jahvisti). (1Moos 3:1-4:26)

Toinen, kolmas ja neljäs Mooseksen kirja sisältävät Mooseksen itsensä kirjoitusta, mutta niissäkin on todennäköisesti jonkun muun kirjoittajan tekstiä, vaikka tästä ei voida täysin varmoja olla.

Viides Mooseksen kirja on muista erillinen teos ja siihen on lisätty kertomus Mooseksen kuolemasta. Mooses ei ole siis itse kirjoittanut sitä kirjaa. Huomaa esimerkiksi se, että sapatin käskyn antamisen perusteet ovat eri kuin Mooseksen toisessa kirjassa (2Moos 20:8-11; 5Moos 5:12-15)

Sapatin käsky on eri muodossa monissa eri Mooseksen kirjojen kohdissa, aivan niin kuin monet muutkin käskyt, kun ne toistetaan kertomuksen edetessä. Tämä ei välttämättä kerro eri kirjoittajista tai kirjoitusten myöhemmästä muokkauksesta, mutta voi olla todiste siitä.

Vaikka Mooseksen sanotaan kirjoittaneen kirjaan Jumalan enkelin lausumat sanat ja Jeesus puhuu Mooseksen kirjoittamasta kirjasta, niin on selvää, että Mooses ei ole itse kirjoittanut kaikkea hänen nimellään kulkevia kirjoituksia. (2Moos 20:22-24:4; 4Moos 33:2; 5Moos 31:9, 22; Joh 5:46)

Kirjoitukset puhuvat Mooseksesta kolmannessa persoonassa ikään kuin joku muu olisi kirjoittanut hänestä ja tapahtumista jäljestäpäin. Mooseksen kirjoja onkin muokattu vuosisatojen saatossa, niin että ne saavuttivat lopullisen muotonsa 400-luvulla eKr. Esran aikana ja luultavasti hänen toimestaan.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (Genesis) mainitaan ”Raakelin hautapatsas, joka on olemassa vielä tänäkin päivänä”. (1Moos 35:20) Vaikka Mooses olisi voinut teoriassa kirjoittaa nämä sanat, niin on todennäköisempää, että kirjoittaja on hänen aikanaan tai hänen jälkeensä elänyt Raamatun kopioija ja muokkaaja.

Genesiksessä mainitaan Kainin jälkeläisiä – eri ammattien harjoittajia – joiden olisi pitänyt kuolla Nooan ajan tulvassa. (1Moos 4:20-21) Siellä mainitaan myös tarujen muinaisia jättiläisiä – enkelien ja ihmislasten tyttärien jälkeläisiä – joiden piti niin ikään tuhoutua tulvassa, mutta heitä esiintyi vielä Daavidin ja Israelin kuningasten aikana maan päällä. (1Moos 6:4) Tällaisista kohdista voidaan nähdä, että kirjoittaja on elänyt kauan niiden tapahtumien jälkeen, joita hän kuvaa. Ne kyseenalaistavat samalla sen, oliko Nooan ajan tulva koko maapallon kattava vai ei.

Vedenpaisumus eli Nooan ajan tulva

Nooan ajan tulvasta kertovaan kohtaan on yhdistetty selvästi kahden eri kirjoittajan kirjoitusta. Jahvisti käyttää Jumalasta nimeä Jahve (Herra), mutta Pappiskirjan kirjoittaja tai Elohisti käyttää hänestä nimeä Elohim (Jumala). Sama toistuu muualla Genesiksessä, mutta joissakin kohdissa esiintyvät molemmat sanat yhdessä riippumatta siitä, kummasta lähteestä teksti on peräisin. Tämä johtuu siitä, että eri lähteiden kokoaja on yhdistänyt nämä sanat toisiinsa. Tekstit voidaan kuitenkin erottaa eri lähteistä oleviksi myös sen perusteella, että niiden tyyli ja sanamuoto vaihtelevat runsaasti hepreankielisessä alkutekstissä.

Pääosin tai pelkästään Jahvistin kertomusta on jakeissa 1Moos 6:1-8; 7:1-10; 8:20-22. Pääosin tai pelkästään Pappiskirjan tai Elohistin kertomusta on jakeissa 1Moos 6:9-22; 7:10-16. Kertomuksen yhdistelmää lienevät jakeet 7:17-24; 8:1-19; 9:1-17. Jakeet 1Moos 9:18-29 ovat joko Jahvistilta tai molempien kertojien yhdistelmää, mutta luvun 10 sukuluettelo on Pappiskirjasta tai Elohistilta, niin kuin aiemmatkin sukuluettelot (1Moos 4-5). Jahvisti jatkaa luvusta 11, jossa kerrotaan Baabelin hajaannuksesta. Hajaannusta on myös nimeltään kristittyjen tavassa ymmärtää Raamattua. Osa näkee näissä Nooan perheestä ja tulvasta kertovissa kertomuksissa ristiriitoja, osa ei.

Ristiriitoja tai epäilyttäviä kohtia on vain pari tai muutama. Pappiskirjan tai Elohistin mukaan Jumala käski viedä arkkiin puhtaita ja saastaisia eläimiä kaksi paria kutakin, mutta Jahvistin mukaan puhtaita eläimiä piti viedä seitsemän paria ja saastaisia vain kaksi paria. (1Moos 6:19-20; vs. 7:2-3…24) Luultavasti vain Jahvisti mainitsee Herralle uhraamisen, mutta Elohisti ei. On muuten merkillistä, jos Jumala olisi käskenyt heti ensi töikseen Nooaa uhraamaan eläimiä suloisena tuoksuna hänelle, mikäli kyseessä olisivat olleen lajinsa ainoat edustajat? Oletko tullut koskaan ajatelleeksi tätä asiaa?

Joitakin ristiriitoja eri kirjoittajien ja Raamatun kohtien välillä

Jahvistin ja Pappiskirjan ja/tai Elohistin ja Toiston (Deutoronomium) välillä on joitakin sovittamattomia ristiriitoja, jotka paljastavat kirjoitusten eri lähteen. Kirjoittajat eivät ole tienneet toisistaan ja erot johtuvat niistä syistä. Mooseksen kirjan kokoajat eivät ole korjanneet näitä eroja yhdistellessään eri lähteitä toisiinsa, mikä kertoo heidän rehellisyydestään. Samaa ei voida sanoa niistä nimeltään kristityistä ihmisistä, jotka väittävät totuutta vastaan, että Raamatussa ei ole yhtään virhettä tai ristiriitaa, koska Jumala on kirjoittanut sen omalla sormellaan, vaikuttamalla henkensä kautta kirjoittajien ajatuksiin ja käsiin, niin että virheitä ei ole syntynyt ja ristiriitoja ei ole olemassa.

Ensimmäiset erot löytyvät heti luomiskertomuksen alusta. Pappiskirjan/ Elohistin kirjoittaja kuvaa luomisen kokonaan eri tavalla kuin Jahvisti hänen jälkeensä. (1Moos 1:1-2:3 vs. 1Moos 2:4-26) Pappiskirjan/ Elohistin mukaan Jumala loi ihmisen kuudentena päivänä, mutta Jahvistin mukaan Jumala loi ennen kasvien ja puiden luomista Aatamin. Sovitettuna yhteen Pappiskirjan/ Elohistin kanssa, Jumala olisi luonut Aatamin jo ennen kasvien luomista kolmantena päivänä. Eeva tehtiin kuudentena päivänä Aatamin kylkipalasta. Pappiskirjan/ Elohistin mukaan kasvit nousivat maasta Jumalan sanan voimasta, mutta Jahvistin mukaan ne kasvoivat vasta sumun kasteltua maan ja Jumalan istutettua puut siihen. Pappiskirja/ Elohisti mainitsee sapatin, mutta Jahvisti ei puhu siitä mitään.

Pappiskirjan/ Elohistin käsitys Jumalasta vaikuttaa erilaiselta kuin Jahvistin. Pappiskirjassa Jumala kuvataan hyvin yksinkertaisesti kaikkivaltiaana luojana, joka luo kaiken sanallaan, viisaudellaan, voimallaan ja taidollaan. (1Moos 1; vrt. Psa 33:6-9; Snl 3:19; 8-22-31; Jer 10:12; 51:15; Jes 42:1-8; Joh 1:1-10; Apt 4:24-31; 17:22-31; Ilm 4:8-11) Jumala on selvästi ihmisestä erillinen ja hänen yläpuolellaan oleva ylin auktoriteetti, joka ei käyttäydy niin kuin ihmiset. Jahvisti kuvaa Jumalan ihmisen kaltaisena olentona, joka kävelee Edenin puutarhassa ja katuu tekemisiään, niin kuin ihmiset. (1Moos 3:8; 6:1-8; vrt. 4Moos 23:19; 1Sam 15:11, 29, 35; Jna 3:9-10)

Pappiskirjan/ Elohistin mukaan Kainin jälkeläisiä oli elossa vielä sillä hetkellä, kun Mooseksen kirjat on koottu yhteen. (1Moos 4.20-21) Jahvistin vedenpaisumuskertomuksen ja muiden myöhempien Raamatun kohtien mukaan  jättiläisiä oli jäljellä myös Nooan ajan tulvan jälkeen, vaikka sekä Kainin jälkeläisten että jättiläisten olisi pitänyt tuhoutua kokonaan vedenpaisumuksessa. (1Moos 6:4) Nämä seikat kyseenalaistavat sen, oliko tulva koko maapallon laajuinen vai tulisiko kertomus tulvasta ymmärtää pelkästään hengellisenä esikuvana siitä, miten sielut pelastuvat vain Kristuksen Jeesuksen kautta, jonka esikuva arkki tai Nooa on.

Jahvistin mukaan Herra sääti ihmisen elinajaksi 120 vuotta, mutta vielä sen jälkeen ihmisiä eli paljon vanhemmaksi. (1Moos 6:3; 1Moos 11:10-32; 25:7; 35:28; 47:28) Ennen vedenpaisumusta ihmiset elivät jopa yli 900 vuotta ja saivat lapsia verraten vanhalla iällä: jopa esikoinen saattoi syntyä hyvin vanhana. (1Moos 5) Vaikka ihmisen elinajan alenemista voidaan selittää perimän rappeutumisella ja sairauksien lisääntymisellä, niin pitkät iät voivat olla myös numeerisista syistä johtuvia sen sijaan että olisivat todellisia.

Osa Vanhan testamentin kirjoituksia on tehty gematrian paljastamalla tavalla siten, että luku 7 kertautuu yhdessä luvun 12 kanssa, koska kyse on Jumalan pyhästä luvusta 7 ja iankaikkisen täydellisyyden luvusta 12. Jos patriarkkojen pitkät iät johtuvat puhtaasti numeerisista syistä, niin silloin sukuluetteloista puuttuu monia nimiä. Vain sukujen tärkeimmät päämiehet olisi mainittu niissä.

Nooan ajan tulvan ristiriitoja käsittelimme jo aiemmin. Jatketaan muihin ristiriitoihin ja virheisiin. Yksi on Beerseban nimen syntyhistorian ristiriitaisuus kahden eri kirjoittajan välillä. Ensimmäinen sanoo nimen syntyneen Aabrahamin aikana, mutta toinen Iisakin aikana noin 90 vuotta sen jälkeen. (1Moos 21:31; 26:33) Ero johtunee siitä, että myöhempi eri lähteiden kokoaja on yhdistänyt Jahvistin ja Pappiskirjan/Elohistin tekstejä toisiinsa eikä ole poistanut ilmeistä ristiriitaa.

Yksi mahdollinen ristiriita löytyy Gerarin kuninkaasta Abimelekistä kertovista kohdista. Ensimmäinen kertomus puhuu hänestä Aabrahamin ja Saaran yhteydessä, jälkimmäinen Aabrahamin pojan Iisakin ja tämän vaimon Rebekan elämän aikana. (1Moos 20 ja 26) Kertomukset ovat hyvin samantapaisia, joten on luultavaa, että ne ovat peräisin kahdelta eri kirjoittajalta, jotka sijoittavat ne eri henkilöihin ja aikakausiin.

Ristiriitoja löytyy myös sukuluetteloiden henkilöiden nimissä eri käsikirjoitusten mukaan, Juudan suvun historiasta, Raamatun henkilöiden sekä tapahtumien ajoituksesta ja Israelin sekä Juudan kuningasten hallitusajoista. Nämä virheet ovat ihmisten tekemiä ja jos joku ei niitä sellaisiksi tunnusta, häpäisee hän Jumalan ja meidän herramme Jeesuksen kristuksen nimen väittämällä niitä virheitä Jumalan tekemiksi.

Uuden testamentin puolelta löytyy tukku sovittamattoma ristiriitoja tapahtumajärjestysten, lukumäärien, henkilön nimien, matkareittien ja Jeesuksen sanojen kohdalta. Jeesuksen sanoja ei ole tallennettu sanatarkasti vaan muistinvaraisesti vuosikymmeniä itse tapahtumien jälkeen. Siitä syystä eri kirjoittajat muistavat sanat hieman eri tavalla ja sijoittavat ne eri tilanteeseen kuin muut tekevät. Näistä ristiriidoista huolimatta on sanoma totta ja tapahtumat ovat tosia. Jeesus ja apostolit kertoivat hyvin tärkeää sanomaa ja se, mitä Jeesukselle tapahtui, on totta ”niin ja aamen”.

Suosittelen lukemaan englanninkielisen kirjoituksen, jonka on tehnyt Washington Gladden ja se on julkaistu Bible Hub sivustolla.

Sources of the Pentateuch, Washington Gladden, Bible Hub, luku kirjasta Who Wrote The Bible?

Siirry tästä linkistä seuraavaan osaan.

Lukemista ja lähteitä

Johdanto artikkeliin Mikä on Raamattu ja mikä on sen merkitys?

Raamattu ja Jumalan sana

Mitä Mooses kirjoitti?

Ei erehtymätöntä Jumalan sanaa

Hakemistoon

Advertisements
Kategoria(t): Raamattu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.