Raamattu ja Jumalan sana

Raamattu sisältää Jumalan sanaa, mutta ei ole kokonansa Jumalan sanaa ja Jumalan puhetta

Olemme käsitelleet aiemmissa kirjoituksissamme sitä asiaa, että Raamatun kirjoitukset eivät ole Jumalan itsensä kirjoittamia vaan kymmenet eri ihmiset ovat kirjoittaneet ne yli 1500 vuoden aikana. Raamatun kirjoitukset pitävät sisällään myös inhimillisiä virheitä ja ristiriitoja muiden Raamatun kirjoitusten kanssa. Raamattu ei ole siten jokaista sanaa ja kirjainta myöten Jumalan puhetta ja virheetöntä Jumalan sanaa.

Raamattu pitää sisällään historiallista kerrontaa ja ihmisten mielipiteitä Jumalan sanojen lisäksi. Inhimillistä kerrontaa ovat erityisesti sukuluettelot ja Raamatun henkilöiden elämästä kertovat kohdat. Ihmisten mielipiteitä sisältyy kaikkiin kirjoituksiin, joissa ihmiset puhuvat ja kertovat tapahtumista. Tämä on totta siitä huolimatta, että Jumala on vaikuttanut kirjoitusten syntymiseen pyhän hengen antaman inspiraation kautta.

Paavali erottaa välillä oman mielipiteensä Herran sanasta, mutta se ei ole ainoa ihmisen mielipide Raamatussa. (1Kor 7:25-40; 14:37) Jokainen Raamatun henkilö tuo esille omia mielipiteitään, uskomuksiaan ja näkemyksiään, kun puhuu muiden kanssa. Tapahtumista kertova kirjoittaja on lisännyt kertomuksiin omia painotuksiaan, mielipiteitään ja mieltymyksiään omalla persoonallisella tavallaan. Tämä asia on ilmeinen, kun tutkimme esimerkiksi Jobin kirjan henkilöiden puheita, tai vertaamme eri evankeliumeja toisiinsa.

Tuskinpa kukaan Raamatun opettaja tai vakaa kristitty väittää kaikkia Jobin kirjan henkilöiden puheita Jumalan tahdon mukaisiksi? Jokainen tunnustaa ainakin sen, että saatana ei pysy Jumalan tahdossa ja totuudessa, kun puhuu Raamatussa, mutta sama pätee myös ihmisiin, joiden mieli ailahtelee eivätkä kaikki sanat ja ajatukset ole peräisin Jumalalta. Evankeliumien kirjoittajilla on selvästi omat painotuksensa ja kertomuksen sanavalintoihin sekä sisältöön on vaikuttanut se, kenelle kirjoitus on ensisijaisesti osoitettu. Näin kaikkien kirjoitusten osalta.

Raamattu pitää sisällään inhimillistä ja jumalallista ainesta. Inhimillistä ovat ihmisten kerronta, mielipiteet, painotukset, ajatukset, puheet ja teot. Jumalallista on Jumalan vaikutus hänen valitsemissaan ihmisissä, Raamatun henkilöissä ja kirjoittajissa. Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet sekä ihmisten että Jumalan toiminnan kautta. Ne on myös koottu yhteen sekä ihmisten toimesta että Jumalan vaikutuksesta. Kaikki Jumalan vaikuttamat kirjoitukset eivät sisälly Raamattuun vaan niitä on ollut ja on muuallakin kuin Raamatussa. Raamatun kirjoituksia pidetään kuitenkin luotettavimpina pyhän hengen vaikuttamien kirjoitusten joukossa.

Raamattu on syntynyt vähän kerrassaan ja ihmiset ovat koonneet sen sisältämät kirjoitukset yhdeksi kokonaisuudeksi vuosisatojen aikana. Kertomukset luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja vedenpaisumuksesta ovat kulkeneet ensin suullisena perimätietona, mutta osa niistä on kirjoitettu muistiin todennäköisesti jo hyvin varhain. Luomisesta ja vedenpaisumuksesta on kaksi eri versiota, jotka on koottu yhteen Mooseksen aikana tai sen jälkeen. Sukuluettelot pohjautuvat todennäköisesti vanhoihin kirjallisiin lähteisiin, jotka ovat kulkeneet isältä pojalle ja päätyneet lopulta Moosekselle.

Raamatussa on Jumalan puhetta inhimillisen kerronnan joukossa. Siellä on myös viisauskirjallisuutta ja lauluja, jotka Jumalan henki on vaikuttanut ja ne sisältävät profeetallista Jumalan sanan ilmoitusta. Raamatun historian kirjoitus on pääosin tarkkaa, mutta koska se on ihmisten tekemää, voi siellä olla virheitä ajanmäärityksissä, nimissä, tapahtumajärjestyksessä, lukumäärissä tai muissa merkitykseltään vähäisissä asioissa. Tärkeintä on kertomusten sisältämä sanoma, hengellinen opetus, ilmestykset, näyt ja profetiat. Ne ovat Jumalan puhetta meille ja sitä Jumalan sanaa, joka tulisi pystyä erottamaan pyhän hengen johdolla inhimillisen kerronnan joukosta.

Jumala on puhunut ensin profeetoille ja nämä ovat välittäneet muille kuulemansa Jumalan sanan. Jumala on puhunut profeetoille pyhän hengen kautta, jolloin Jumalan sanat ovat tulleet ajatuksina heidän sydämeensä ja nousseet heidän mieleensä Jumalan vaikutuksesta. Jumala on puhunut myös siten, että on lähettänyt enkeleitä sanansaattajinaan ja nämä ovat puhuneet Jumalan sanan. Jumalan enkeli puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin, mistä syystä juutalaiset arvostavat Mooseksen viittä kirjaa enemmän kuin mitään muita Raamatun kirjoja.

Juutalaisten ja Jeesuksen sekä apostolien Raamattu

Juutalaiset jakoivat Vanhan testamentin eli Tanakhin perinteisesti kolmeen eri osaan: Mooses, profeetat ja kirjoitukset. Tärkein oli Mooses, jota juutalaiset kutsuvat ”Mooseksen laiksi” tai ”laiksi” tai ”Tooraksi”. Jokaisella kirjalla on lisäksi hepreankielinen nimi aivan niin kuin kreikan- ja latinankielisissä versioissa, jotka nimet ovat yleistyneet kristittyjen käytössä: Genesis (synty), Exodus (lähtö), Leviticus (leeviläiset), Numeri (luvut) ja Deuteronomium (toinen laki, toisto). Kristityt kutsuvat viittä Mooseksen kirjaa lisäksi Pentateukiksi, joka tarkoittaa viisiosaista kirjaa.

”Profeetat” on jaettu varhaisiin ja myöhäisiin profeettoihin. Varhaisia profeettoja ovat Joosua, Tuomarien kirja, Samuelin kirjat ja Kuningasten kirjat. Myöhäiset profeetat ovat Jesaja, Jeremia ja Hesekiel sekä kaksitoista pientä profeettaa, jotka ovat meidän Raamatussamme Vanhan testamentin viimeisten kirjojen joukossa: Hoosea, Jooel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Naahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia. Juutalaiset pitivät profeettoja Mooseksen lain jälkeen seuraavaksi arvokkaimpina kirjoina Jumalan sanaa sisältävien kirjojen joukossa: kirjojen, joiden syntyyn Jumalan hengen antama inspiraatio on vaikuttanut, mutta jotka eivät ole sanasta sanaan Jumalan puhetta ja virheetöntä Jumalan sanaa niin kuin jotkut eksyneet nimeltään kristityt luulevat niiden olevan.

Kolmas osa juutalaisille pyhiä kirjoituksia tunnetaan nimellä Kethubim, joka on suomeksi ”kirjoitukset”. Niitä kutsuttiin joskus myös nimellä Psalmit, koska Psalmit ovat niiden joukossa ensimmäinen ja keskeinen kirja. ”Kirjoituksiin” kuuluvat mukaan Psalmit, Sananlaskujen kirja, Job, Salomon laulu (Korkeaveisu), Ruth, Valitusvirret, Saarnaajan kirja, Ester, Daniel, Esra, Nehemia ja Aikakirjat. Juutalaiset pitivät näitä kirjoituksia vähemmän arvossa ja pyhinä kuin Moosesta ja profeettoja. Jumalan henki on inspiroinut niitä vähemmän kuin muita. Osa rabbeista ei pitänyt paria näihin kuuluvaa kirjaa lainkaan pyhien kirjoitusten joukkoon kuuluvina. ”Uskovaiset” olivat jo silloin keskenään eri mieltä siitä, mitkä kirjat ”kuuluvat Raamattuun” ja mitkä eivät.

Jeesuksen ja apostolien ”Raamattu” koostui näistä kolmesta kirjaryhmästä, joita juutalaiset pitivät pyhinä ja Jumalan hengen vaikuttamina. Sanaa ”Raamattu” ei tunnettu vielä silloin. Sen sijaan puhuttiin yleisesti ”kirjoituksista” tai jaettiin kirjoitukset edellä mainitulla tavalla Moosekseen, profeettoihin ja Psalmeihin (Kethubim, kirjoitukset). Sana ”Raamattu” on perua kreikankielen monikollisesta sanasta Biblia, joka on suomeksi ”kirjat”. Sitä alettiin käyttää vasta 400 vuotta Kristuksen jälkeen. Raamattua ei pidetty vielä tuolloin yhtenä kirjana vaan se ymmärrettiin aivan oikein moniksi eri kirjoiksi, jotka on koottu yhteen pyhien kirjoitusten kokoelmaksi.

Raamatusta alettiin puhua yhtenä kirjana vasta 1200-luvulla. Olisi raamatullisempaa ja terveempää kutsua sitä Kirjoituksiksi niin kuin apostolit tekivät, jotta emme ajautuisi Raamatun palvontaan epäjumalana. Jotkut pitävät Raamattua yhtä pyhänä ja erehtymättömänä kuin muslimit Koraania, niin että kirjoituksissa ei olisi yhtään virhettä tai ristiriitaa. Raamattu ei ole kuitenkaan Jumalan kirjoittama vaan ihmiset ovat kirjoittaneet sen ja sisällyttäneet siihen oman aikakautensa uskomuksia ja omia ajatuksiaan, niin että kyse ei ole kokonaan virheettömästä Jumalan sanan ilmoituksesta.

Raamattu kertoo meille Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta, mutta ei ole Jumala. Jos joku ei ymmärrä kirjoitusten ja Jumalan välistä eroa, niin hän on eksynyt. Jos joku ei erota toisistaan Jumalan sanaa ja Jeesusta kristusta, josta Jumalan sana kertoo, niin hän on sokea ja eksynyt. Jumala antoi pojalleen sanansa ja tämä antoi sen opetuslapsilleen, joiden kautta me uskomme nyt Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen kristukseen. (Joh 12:44-50; 14:1, 24; 17:6, 8, 14, 20)

Jumala on puhunut poikansa kautta vaikuttamalla hänessä pyhän hengen kautta aivan samalla tavalla kuin Jumala on puhunut sitä ennen profeettojen kautta ja sen jälkeen apostolien kautta. (Joh 14:9-11; Apt 1:2, 16; 4:25; 11:28; 13:2; Hebr 1:1; Matt 10:20) Toki Jeesus on arvossa profeettojen ja apostolien yläpuolella, mutta Jumala vaikutti hänessä pyhän hengen kautta niin kuin muissakin palvelijoissaan, jotka ovat kaikki ihmisiä. (Matt 12:28; Joh 14:9-13; Apt 14:27; 15:4; Room 15:19; 1Kor 12) Jumala teki ihmeitä ja herätti kuolleita ihmisten kautta, joiden joukkoon Jeesus aivan erityisenä Jumalan valittuna ja ainoana synnittömänä ihmisenä kuuluu.

Meidän Raamattumme on jaettu kahteen osaan: Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin. On tosin virheellistä puhua testamentista, sillä se tarkoittaa viimeistä tahtoa eli jälkisäädöstä perinnön jaon yhteydessä. Varhaiset kristityt puhuivat ”vanhan liiton” ja ”uuden liiton” kirjoituksista, mikä on ”raamatullinen” tapa jakaa kirjoitukset kahteen osaan. Sana ”testamentti” on katolista perua ja tullut kristikuntaan käännettäessä kreikankieltä latinaksi.

Jeesuksen ja apostolien aikana juutalaisilla oli käytössään kaksi pyhien kirjoitusten kokoelmaa, jota vastaa meidän Vanha testamenttimme: toinen oli hepreaksi ja toinen oli kreikaksi. Heprealaisia kirjoituksia kutsutaan Palestiinalaiseksi kokoelmaksi ja kreikkalaista Aleksandrialaiseksi kokoelmaksi tai Septuagintaksi. Uuden testamentin noin 350 ”Raamatun” lainauksesta noin 300 on peräisin Septuagintasta ja loput 50 on käännetty uudelleen kreikaksi hepreankielisestä alkutekstistä, joka on tarkempi kuin mikään kreikankielinen käännös.

Juutalaiset puhuivat pääosin arameaa ja sen eri murteita, mutta eivät ymmärtäneet enää kunnolla muinaishepreaa, jolla pyhät kirjoitukset oli kirjoitettu, vaikka aramea on läheistä sukua heprealle. Suuri osa juutalaisista asui kreikankielisellä alueella ja ymmärsi kreikkaa lähes yhtä hyvin kuin äidinkieltään arameaa. Tästä syystä juutalaiset kirjanoppineet olivat kääntäneet pyhät kirjoitukset kreikaksi Aleksandrian kaupungissa, jossa kreikkaa yleisesti puhuttiin. Tätä kirjakokoelmaa kutsutaan Septuagintaksi ja se pitää sisällään meidän Vanhan testamenttimme.

Kun Paavalin ja Jeesuksen sanotaan puhuneen hepreaa, niin sillä tarkoitetaan arameaa muinaisheprean sijasta. (Apt 21:40; 22:2; 26:14) Jeesuksen sanat ristillä ”Eeli eeli lama sabaktani?” ovat arameaa, eivät hepreaa, mikä todistaa sen, että Jeesus sekä apostolit puhuivat todellakin arameaa äidinkielenään heprean sijasta. (Matt 27:46) On silti oletettavaa, että kirjanoppineet ja rabbit taisivat muinaishepreaa, niin että ymmärsivät synagogassa luettua Tanakhia (kirjoituksia). Maallikoille piti kääntää luettu teksti arameaksi, jotta he ymmärsivät kuulemansa ”Jumalan sanan” pyhistä kirjoituksista.

Kadonneet Jumalan sanaa sisältävät pyhät kirjoitukset

Raamatussa on lainattu monia sellaisia kirjoituksia, jotka eivät ole säilyneet meidän päiviimme asti tai jotka eivät sisälly meidän Raamattuumme. Raamatun ulkopuolisia ja Raamatussa lainattuja kirjoja ovat ainakin Jannes ja Jambres, Mooseksen taivaaseen nouseminen, Etiopialaisen Eenokin kirja, Aabrahamin testamentti ja Sefanjan ilmestys. Esimerkiksi fariseusten tuonelausko pohjautui näihin juutalaisiin taruihin sekä pakanoiden uskomuksiin, joista mainittakoon kreikkalainen filosofia (Platon) ja jumaltarut (Homeros), zarathustralaisuus, Egyptin kuolleiden kirja ja jotkut egyptiläiset sadut sekä muinaisen Babylonian Gilgamesh-eepos ja Inannan manalanmatka. (vrt. Luuk 16:19-31)

Vanhassa testamentissa on muutamia kirjoja, joihin profeetat ja kirjoittajat viittaavat, mutta ne eivät ole säilyneet meille asti. Kirjoituksista käy silti ilmi, että juutalaiset pitivät niitä kirjoja pyhinä ja ainakin osittain Jumalan hengen inspiraation kautta syntyneinä. On siten selvää, että Jumala ei ole varjellut kaikkia sanojaan maan päällä sillä tavalla, että ne olisivat säilyneet muuttumattomina tai lainkaan meille asti. Kirjoitusten mukaan Jumalan sana pysyy vahvana vain taivaassa, mutta maan päällä se on altis vääristelylle, muutoksille ja hukkaan joutumiselle. (Psa 119:89) Tärkeintä eivät olekaan yksittäiset sanat tai edes kirjat vaan se kokonaisilmoitukseen perustuva sanoma, jonka pyhät kirjoitukset sisältävät.

Kirjaimen palvojat eivät ymmärrä tätä asiaa, sillä heiltä puuttuu hengellinen näkökyky ja kyky tutkistella asioita hengellisesti hengen opettamalla tavalla. He vetoavat silti itse jatkuvasti siihen, miten ”Pyhä Henki on opettanut” heitä, kun he puolustavat harhaoppejaan virheellisillä käännöksillä ja tulkinnoilla, joiden kautta väännetään vinoon selvää Jumalan sanan opetusta. Raamatun mukaan heidät on pantu siihen tehtävään, jota he nyt tekevät, eksyttäessään ja eksyen itsekin yhä syvemmälle pimeyteen, vaikka he luulevat olevansa totuudesta ja toimivansa Jumalan hengessä. Eksynyt sielu ei voi tätä käsittää, koska Jumala on antanut hänelle uneliaisuuden hengen ja väkevä eksytys pitää häntä valheen kaikella voimalla vankinaan, otteessaan. (2Tess 2)

Neljännessä Mooseksen kirjassa on lainaus ”Jahven sotien kirjasta”, josta ei ole säilynyt mitään muuta meille asti. (4Moos 21:14-15) Joosuan kirjassa on lainaus ”Jasharin kirjasta” (KR33: ”Oikeamielisen kirjasta”), joka on kadonnut, mutta olisi mukava tietää, mitä kaikkea siihen on sisältynyt. (Joos 10:13) Joosua esitti yleisen tulkinnan mukaan pyynnön Jumalalle, että tämä pitkittäisi päivän kestoa, jotta hän voisi kostaa amorilaisten kuninkaille ja sotajoukoille niiden hyökkäyksen Gibeonia vastaan. (jj. 12-14) Tämän seurauksena Jumala ei antanut auringon laskea ajallaan vaan pitkitti päivää Joosuan pyynnön mukaan ja antoi myös kuun seisahtua alalleen.

Jos Joosuan kirjan kertomus olisi totta, niin se olisi edellyttänyt maan ja kuun pyörimisliikkeen pysäytystä. Muiden kansojen kertomuksissa ei mainita mitään vastaavaa, joten on kyseenalaista, onko kertomus kirjaimellisesti totta vai onko kyseessä väärinymmärrys ja virhetulkinta runollisesta kielestä. Hieman erikoinen on myös tätä edeltävä maininta, jonka mukaan Jumala olisi pudottanut isoja raekiviä Israelin vihollisten päälle ja heitä olisi saanut sillä tavalla surmansa enemmän kuin israelilaisten miekan kautta. Toki tämä on mahdollista, mutta ei liene väärin tutkia ja koetella tätäkin kohtaa, onko se totta kirjaimellisesti vai ei.

Jasharin kirja (Oikeamielisen kirja) mainitaan myös jakeessa 2Sam 1:18. Daavidin tekemä kaunis ”Jousilaulu” Saulin ja Joonatanin muistoksi sisältyy siihen kirjaan. Siinä kirjassa on mainittu luultavasti Israelin kansan suuria tapahtumia, joita on julistettu runollisessa muodossa ja lauluin. Kirjan otsikon on tulkittu tarkoittavan ”Oikeamielisen kirjaa”, mistä sen nimi on otettu suomenkieliseen Raamattuun (KR33).

Ensimmäisessä Aikakirjassa sanotaan: ”Daavidin vaiheet, sekä aikaisemmat että myöhemmät, ovat kirjoitettuina näkijä Samuelin historiassa, profeetta Naatanin historiassa ja tietäjä Gaadin historiassa; samoin koko hänen hallituksensa ja hänen tekemänsä urotyöt sekä hänen, Israelin ja kaikkien maitten valtakuntain kohtalot.” (2Sam 29:29-30) Kaksi viimeksi mainittua kirjaa ovat oletettavasti kadonneet Israelin historian kirjoituksen joukosta, mutta Samuelin kirjat on sisällytetty ”Raamattuun”. Ei voida silti sanoa varmuudella, että Samuelin kirjat olisivat sen hengellisempiä kuin nämä kaksi muuta, vaikkakin Naatanilla ja Gaadilla on pienempi rooli kuin Samuelilla Israelin historiassa.

Toisessa Aikakirjassa lukee: ”Mitä muuta Salomosta on kerrottavaa, hänen sekä aikaisemmista että myöhemmistä vaiheistaan, se on kirjoitettuna profeetta Naatanin historiassa, siilolaisen Ahian ennustuksessa ja näkijä Jeddon näyssä Jerobeamista, Nebatin pojasta.” (2Aik 9.29) Tässä on mainittu uudelleen profeetta Naatanin historia ja sen lisäksi puhutaan kahdesta muusta profeetasta, joiden kirjat ovat kadonneet historian saatossa, vaikka israelilaiset pitivät niitä suuressa arvossa ja ilmeisesti pyhän hengen inspiroimina. (vrt. 2Tim 3:14-17; Fil 2:12-13; Joh 16:13-15; 6:45; jne.)

Kuningasten kirjoissa ja Aikakirjoissa viitataan toistuvasti ”Israelin kuningasten aikakirjoihin” ja ”Juudan kuningasten aikakirjoihin”. Nämä kirjat ovat sittemmin kadonneet, mutta on selvää, että ne ovat olleet lähteenä meidän Raamattumme vastaaviin kirjoihin. On oletettu, että alkuperäiset historiankirjat ovat kadonneet Israelin ja Juudan pakkosiirtolaisuuden aikana, mutta niiden tapahtumat kirjoitettiin uudelleen ylös myöhemmin suullisen perimätiedon ja kenties muutaman säilyneen fragmentin perusteella. Tämä selittää sen, miksi kirjoissa on virheitä mm. kuningasten hallitusajoissa. Tietojen kokoaja on tehnyt virheitä kirjoittaessaan historiaa uudestaan niistä palasista, jotka hänellä oli käytössään. Kuningasten kirjat ja Aikakirjat on koottu näistä palasista luultavasti Nehemian ja Esran aikana.

Jumala ei ole suojellut kaikkea ”sanaansa” vaan se on muuttunut aikojen saatossa inhimillisten virheiden kautta. Vilpitön Raamatun tutkija tunnustaa myös sen, että jo aiemmin kirjoitetut kuningasten aikakirjat ovat syntyneet ihmisten työn tuloksena. Kuninkaiden kirjurit ja heidän apurinsa ovat koonneet aineiston, jonka ovat kirjoittaneet inhimillisten ponnistusten kautta niin kuin minkä tahansa historian kirjoituksen, mutta toki Jumala on vaikuttanut henkensä kautta inspiraatiota erityisesti niissä kohdissa, joissa kerrotaan Jumalan ja hänen profeettojensa toiminnasta. Kaikki kerronta ei ole kuitenkaan edes alun perin ollut puhdasta ja virheetöntä Jumalan sanaa. Siinä on ollut ihmisten kerrontaa ja Jumalan sanaa sekaisin toistensa lomassa. Vain sellainen ihminen voi erottaa sen, mikä on Jumalan puhetta ja mikä on ihmisistä, jossa on Jumalan pyhä henki. 😉

Raamatussa ei ole kaikkia Jumalan valitsemien profeettojen ja näkijöiden ja tietäjien kirjoituksia, joita juutalaiset ovat pitäneet pyhinä ja Jumalan hengen antaman inspiraation kautta syntyneinä, Jumalan vaikuttamina. Osa apostolien kirjoittamista kirjeistä on myös jätetty Raamatun ulkopuolelle, luultavasti siksi, että ne ovat kadonneet, tai siksi, että niitä ei ole pidetty yhtä tärkeinä kuin meille asti säilyneitä kirjoituksia. Esimerkiksi Paavalin ensimmäinen kirje Korinttolaisille ei ole järjestyksessään ensimmäinen vaan toinen, koska Paavali sanoo kirjoittaneensa heille jo aiemmin. (1Kor 5:9, 11) Laodikeasta tuleva kirje voi niin ikään olla sellainen, joka ei ole säilynyt meille asti. (Kol 4:16) Näemme tästä, että monet eri kirjoitukset ovat syntyneet Jumalan hengen vaikutuksesta, mutta ne kaikki eivät ole päätyneet Raamattuun, vaikka ne olisivat Raamatussa mainitun profeetan tai apostolin kirjoittamia.

Jumalan hengen vaikuttamia kirjoituksia voi kadota jäljettömiin ja ne voivat turmeltua ajan saatossa niihin tehtyjen muutoksien vuoksi. Nämä muutokset ovat tulleet joko kopiointi- tai käännösvaiheessa. Osa virheistä on jopa tahallisia niin kuin muutamat katolisten isien tekemät muutokset Raamattuun (esim. Matt 28:19; Apt 20:28; 1Joh 5:7-8; jne). Sitten on myös sellaisia virheitä, jotka ovat alkuperäisen kirjoittajan tekemiä. Ne johtuvat inhimillisestä erehdyksestä tai tiedon puutteesta tai virheellisistä uskomuksista tms. asioista, jotka osoittavat Raamatun syntyneen inhimillisen toiminnan kautta eikä pelkästään Jumalan hengen vaikutuksesta.

 Jumalan henki koettelee Raamatun kirjoitukset ja kaikki kirjoitukset

Olemme nähneet, että luomiskertomuksesta ja vedenpaisumuksesta on Raamatussa kaksi eri versiota, samoin monista muista kohdista. Eri kertojien kertomukset samasta tapahtumasta poikkeavat toisistaan. Jumala ei ole vaikuttanut näitä virheitä ja ristiriitoja vaan ne ovat kokonaan ihmisten tekoa. Jumala on silti antanut henkensä kautta inspiraation, jonka vaikutuksesta Raamatun historiallinen kerronta on syntynyt. Se ei ole silti kokonaan virheetöntä ja puhdasta Jumalan sanaa, koska kertomusten inhimillinen osuus voi sisältää virheitä, puutteita ja ristiriitoja Raamatun muiden kohtien kanssa. Tätä tosiasiaa on kirjainta palvovan nimeltään kristityn ihmisen mahdoton tunnustaa. Siitä me erotammekin sen, että he eivät toimi Jumalan pyhässä hengessä.

Pyhä henki johdattaa Jumalan lapsia tutkimaan ja koettelemaan kaikki kirjoitukset, sillä se on ”voiman, rakkauden ja terveen harkinnan henki.” (2Tim 1:7) Jos rakkaus totuuteen puuttuu ja joku ei pysty koettelemaan Raamatun kirjoituksia hengellisesti hengen opettamalla tavalla ja terveen harkinnan mukaan, niin Jumalan henki ei vaikuta hänessä pyhien kirjoitusten opettamalla tavalla. Totuuden henki ei johdata sellaista ihmistä kaikkeen totuuteen eikä hän kuule Jumalan ääntä, niin että voisi julistaa hänen sanansa seurakunnalle ja pimeälle maailmalle, niin että se uskoisi Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen kristukseen evankeliumin opettamalla tavalla katolisten harhaoppien ja tarujen sijasta.

Eikö Jumala sitten valvo ja suojele sanaansa niin kuin pyhistä kirjoituksista voisi tulkita hänen tekevän? Kyllä hän valvoo ja suojelee sanaansa, niin että se tekee maan päällä sen, mitä varten hän on sen tänne lähettänytkin. (Jer 1:7; Jes 55:11) Se Jumalan sana, jota Jumala tällä tavalla valvoo ja suojelee toteuttaakseen sen, on profetian sanaa. Se on sanaa, jonka Jumala on puhunut profeetoilleen ja palvelijoilleen, ja aikoo toteuttaa sen sanan sisältämän ennustuksen. Se on ihan erilaista sanaa kuin Raamatun sisältämä historiallinen kerronta ja ihmisten puheet, joita Jumala ei ole aikonut suojella ja varjella muuttumattomana ikuisia aikoja. Jumalan henki opettaa meitä erottamaan toisistaan nämä ihmisten sanat ja Jumalan puheen, niin että emme sekoita niitä keskenään.

Siirry tästä linkistä seuraavaan osaan.

Lukemista ja lähteitä

Johdanto artikkeliin Mikä on Raamattu ja mikä on sen merkitys?

Mikä on Raamattu ja mikä on sen merkitys?

Ei erehtymätöntä Jumalan sanaa

Washington Gladden, Who Wrote The Bible?

Hakemistoon

Advertisements
Kategoria(t): Raamattu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.