Tietoisuus, elämä ja tuomion ylösnousemus

Ihminen on tietoinen olento vain ruumiilisesti terveenä ja elävänä riittävän pitkälle kehittyneenä olentona. Tsygootti, alkeisrakkula ja kehityksen alussa oleva sikiö ei ole itseään ja ympäristöään tiedostava olento. Ihmisessä ei ole aineetonta henkeä tai sielua, joka jatkaa elämää ruumiin kuoleman jälkeen.

Tajuton tai koomassa oleva ihminen ei tiedosta itseään ja ympäristöään. Kuollut ei tiedä mitään, ei ajattele mitään, ei sano mitään, ei tunne mitään, ei muista mitään, ei tahdo mitään, ei tee mitään ja on lakannut olemasta tietoinen olento. Kokemukset tätä vastaan voidaan selittää luonnollisista syistä johtuviksi.

Tämä on hyvin perusteltu ja totta parhaan saatavilla olevan tiedon perusteella. Ihmisen tietoisuus on riippuvaista toimivista aivoista, hermoradoista ja aisteista: elävästä ruumiista. Mitään aineetonta henkeä tai sielua ei ihmisen ruumiin sisällä asu, vaikka kristityt sellaista luulevat. Luulo perustuu indoktrinaatioon ja aivopesuun. Uskovaiset eivät ajattele omilla aivoillaan, kun heidät on saatu pitämään sokeasti totena seurakuntansa oppeja ja kristillistä perinnettä.

Monet kristityt uskovat ihmisen olevan hengestä, sielusta ja ruumiista muodostuva kokonaisuus kreikkalaisen filosofian tavoin. Tämä on tietysti väärä käsitys siitä, mitä ihminen on, ellei henkeä ja sielua selitetä materiasta johtuvan tietoisuuden osiksi. Määritellään siis henki ja sielu siten, että jaetaan ihmisen tietoisuuten ja tajuntaan liittyvät psykologiset ja kognitiiviset kyvyt näiden kahden välille hierarkkiseen järjestykseen halutulla tavalla.

Raamatun ihmiskuva ei ole yksiselitteinen. Sen kirjoittajat ja kertomuksissa esiintyvät henkilöt ovat keskenään eri mieltä siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Kristityt valitsevat sitten näiden eri vaihtoehtojen joukosta itselleen sopivan. Jos he luulevat, että Raamatussa ei ole ristiriitoja tai virheitä, niin he yrittävät selittää kaikki kohdat tukemaan omaa oppiaan. He ajattelevat sen olevan kaikkien Raamatun kirjoittajien ja Jumalan kansan jäsenten oppi.

Osa kristityistä uskoo, että ihmisen tietoisuus sammuu ja katoaa ruumiin kuolemassa. Tarvitaan ruumiin ylösnousemusta, jotta ihmisestä tulee taas itsestään ja ympäristöstään tietoinen olento. Ihminen ei jatka ruumiin kuoleman jälkeen elämää henkenä eikä ihminen muutu hengeksi ruumiin kuollessa. Ylösnousemuksessa saatava ruumis on kuolematon ja katoamaton: ihminen elää ikuisesti ruumiillisena olentona maassa, jonka Jumala uudistaa heidän asunnokseen (puhdistaa ja ennalleenasettaa sellaiseksi kuin se oli ennen syntiä).

Nämä vähemmistönä olevat kristityt uskovat saavansa uuden ruumiin, joka ei sairasta ja elää ikuisesti. Jumala suojelee heitä onnettomuuksilta ja kaikelta vahingolta niin että he eivät kärsi tuskaa, kipua tai vaivaa. Kukaan ei tee pahaa eikä vahingoita muita ihmisiä. Sukupuolielämää ei ole. Kaikki ovat onnellisia ja elävät sulassa sovussa keskenään ja Jumala on heidän keskellään: asuu henkenä symbioosissa heidän ruumiissaan.

Näin ajattelevat eivät usko ikuiseen piinahelvettiin. He uskovat että heidän omaiset ja läheiset ihmiset ovat kadonneet ja lakanneet olemasta. Kuolema ja olemisen lakkaaminen (kadotus, tuho ja hävitys) on heille iankaikkinen rangaistus ja se on ikuisen elämän vastakohta. Tähän uskoon liittyy usein näkemys siitä, että kadotukseen joutuvat herätetään tuomiolle. Heidät tuomitaan tekojen mukaan määräaikaiseen vankeuteen ja kärsimykseen, joka on suhteutettu heidän tekojensa pahuuteen, määrään ja kestoon. Näin jokainen tulee tuomituksi oikeuden mukaan ja oikeamielisesti.

Tämäkin uskomus voidaan kumota ja pitää sitä muun kristillisyyden ohella täytenä humpuukina ja hölynpöynä, sängyn alla olevaa mörköä pelkäävän lapsen tasolle jääneen ihmisen typeränä taikauskona. Saamme tähän varmasti hyvät perustelut ja argumentit jatkossa: nyt en jaksa enempää kirjoittaa ja muut saavat jatkaa uskon takana olevien typerien argumenttien murskaamista rationaalisella ja tieteelliseen tietoon sekä logiikkaan perustuvalla tavalla. Pekkä maalaisjärki ja keskitasoakin pienempi älykkyys riittää tämän asian ymmärtämiseen.

Lisäksi voidaan pohtia ihmisten pyrkimystä elää ikuisesti: onko ikuinen elämä mielekästä vai ei? Muodostuisiko se lopulta helvetiksi siinäkin tapauksessa, että Jumalaa ja Jeesusta ei olisi olemassa?

Monet ihmiset ovat antaneet syväjäädyttää ruumiinsa tai päänsä siinä toivossa että tiede kehittyy ja heidät herätetään henkiin. Vaikka tällä tavalla ei saavuteta ikuista elämää, niin monet tahtovat elää paljon kauemmin kuin nyt on mahdollista. He toivovat tervettä ja nuoren ihmisen kehon tavoin toimivaa ruumista ja aivoja, joita muistisairaudet tai vanhuuden höperyys ei vaivaa. Onko tässä pyrkimyksessä ja toivossa mitään mieltä? Se on kuitenkin realistinen, toisin kuin taikauskoiset uskovien hullut puheet.

Jos tiede kehittyy lisää, niin ihminen voi periaatteessa elää loputtomiin. Löydetään ratkaisu auringon ja tähtien sammumisesta ja universumin laajenemisesta johtuvaan elämän päättymiseen (universumista tulee äärettömän kylmä ja elämälle kelvoton paikka). Ihminen kehittyy täydellisen hyväksi ja voittaa kuoleman tieteen avulla. Lapsia ei enää tehdä, ellei joku tahdo kuolla ja niin vapautuu tilaa uudelle elämälle. Ikuinen elämä olisi vapaaehtoista, ei pakollista. Jumalaa ei olisi olemassa ja uskonnot olisivat kadonneet.

Mitä mieltä olette näistä ajatuksista? Sen mitä olematon Jumala ei voi tehdä, se on mahdollista saavuttaa ihmisen äkykkyyden ja kykyjen ansiosta. Kuulostaako hyvältä? Kenenkään ei olisi pakko kyllästyä kuoliaaksi ikuisuudessa sen vuoksi että ei keksi mielekästä tekemistä tai uutta ajateltavaa ja tutkimuksen kohdetta. Lystiä saisi pitää ja ilojuomaa nauttia, pössytelläkin. Jokainen saisi riittävän paljon ja usein laatuseksiä halujen ja suuntautumisen mukaan, jota voidaan vaihtaa kulloisenkin tarpeen mukaan.

Tämä on kirjoitus ateisteille ja kristityille siitä, mitä mieltä iankaikkisessa elämässä ja tuomion ylösnousemuksessa on. Tässä käsitellään ihmisen tietoisuutta. Tuo edellinen kappale on piikki niille ateisteille, jotka pitävät ihmisen seksuaalista suuntausta ihmisoikeuskysymyksenä. Sitä se ei ole. Seksuaalisia suuntauksia on yli kymmenen ja kun kaikki fetissit ja perversiot lisätään listaan, niin niitä on yli kaksikymmentä.

Ihmiset eivät ole pelkästään homoja tai heteroja. Jokainen sijoittuu homo-heteroakselilla jonnekin ääripäiden väliin, suurimman osan ollessa lähellä täysin heteroa. Pieni vähemmistö on sitten jotakin muuta ja suurin osa heistä kokeilee erilaisia juttuja. Seksuaalinen suuntaus ei ole siten synnynnäinen vakio vaan se on opittua ja valittua, niin että kuka tahansa voi hetken mielijohteesta vaihtaa suuntausta tai vaikka sukupuoltaan, jos siltä tuntuu.

Ateisteilla ei ole yhtäläistä näkemystä seksuaalisista suuntauksista ja niiden moraalista. Monet humaanit ateistit pitävät homoseksuaalisuutta ja transuilua inhottavana ja vastenmielisenä. Tätä mieltä ovat yliopistotason humanistit ja jopa monet luonnontieteilijät. Kun olin nuori, niin kaikki tuntemani humanistit olivat ateisteja tai uskonnottomia. Se johtui siitä, että biletin ankarasti.

Meillä humanisteilla oli parhaat bileet ja sinne tuli myös luonnontieteiden opiskelijoita. Myös he olivat kaikki uskonnottomia ja inhosivat homoja ja transuja. Silti jokainen arvosti korkealle YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja sekulaaria humanismia. Seksuaalisuuntauksissa ei siis ole kysymys ihmisoikeuksista vaan siitä, mitä kukin pitää hyvänä ja normaalina tapana.

Minua on syytetty siitä, että vihaisin homoja. Ei pidä paikkaansa.

Miten niin vihaan homoja?

Saavat minun puolestani tehdä mitä lystääävät keskenään, kun jättävät heterot ja muut normaalit ihmiset rauhaan eivätkä tuputa heille perversioitaan ja vaadi niiden pitämistä hyvänä asiana.

Tuossa ateistien fiktiivisessä paratiisissa on sitäpaitsi mahdollista harrastaa millaista seksiä haluaa ja vaihtaa sukupuolta tai seksuaalista suuntausta miten usein ja monta kertaa vain tahtoo omien mielihalujen mukaan ja tarpeiden tyydyttämiseksi.

Mitä pahaa siinä on?

Mitä järkeä on rukoilussa? Eikö Jumala tee mitä tahtoo, vaikka häntä ei rukoiltaisi? Tekeekö Jumala oman tahtonsa vastaisia asioita, jos niitä häneltä pyydetään? Typerinpiä rukousaiheita ja uskontekojen yritystä on se, kun yritetään herättää kuolleita eloon.

Ajattele sitä, että olisit päässyt kuolemasi jälkeen taivaaseen niin kuin monet kristityt luulevat tapahtuvan ihmiselle heti ruumiin kuoleman jälkeen. Henki tai sielu siirtyy avaruuksien halki Jumalan paratiisiin. Mitä mieltä olisit siitä, jos Jumala lähettäisi sinut takaisin maan päällä kärsimysten ja pahuuden keskelle, koska uskovaiset olivat sitä häneltä rukouksessa pyytäneet? Tuohan on ihan järjetön pyyntö ja ajatus!

Raamatussa puhutaan sielusta ja hengestä ruumiin lisäksi. Sielu ja henki ovat käytännössä sama asia eikä niillä ole sanottavaa eroa. Kristityt käyttävät tästä syystä molempia sanoja, kun kuvaavat ihmisiä kuoleman jälkeen henkiolentoina.

Ihminen on tietoinen olento vain ruumiilisesti terveenä ja elävänä riittävän pitkälle kehittyneenä olentona. Tsygootti ja alkeisrakkula ja kehityksen alussa oleva sikiö ei tiedosta itseään ja ympäristöään. Ihmisen sisällä ei asu henkeä tai sielua, joka jatkaa elämää ruumiin kuoleman jälkeen.

Tajuton tai koomassa oleva ihminen ei tiedosta itseään ja ympäristöään. Kuollut ei tiedä mitään, ei tunne mitään, ei tee mitään, ei sano mitään, ei tahdo mitään, ei muista mitään eikä ajattele mitään. Hän ei ole elävä olento missään muodossa tai millään tavalla. Elämä päättyy tämän auringon alla ja ihminen lakkaa olemasta tietoinen olento.

Jos ihmisessä on aineeton henki tai sielu, niin se on täysin riippuvainen aivoista, hermoradoista ja elävästä ruumiista toimivine aisteineen.

Se ei tiedosta itseään ja ympäristöään, ei osaa ajatella, puhua tai tehdä mitään. Se ei tunne, tahdo tai muista mitään. Se on siis täysin merkityksetön ja siten myös olematon niin kuin Jumala ja jumalat. Ne ovat olemassa vain ihmisten mielissä ja epätosissa jumaltaruissa.

Kristillisen ihmiskuvan arviointia (jatkuu)

Jos ihmisessä on aineeton henki tai sielu, niin se elää eri elämää kuin elävä ruumis ja aivot, jotka tekevät ihmisestä tietoisen olennon. Käytän ihmisen aineettoman tietoisuuden asuinsijasta termiä henki, mutta jotkut puhuvat mieluummin sielusta. Näillä ei ole käytännössä paljon eroa, mutta käsittelen sitä asiaa seuraavaksi.

Aivot eivät tiedä sitä, mitä henki tietää. Henki tietää kuitenkin sen, mitä ruumiille tapahtuu ja mitä aivot ajattelevat. Nämä ovat kaksi erillistä ihmisen osaa, mutta kytketyt toisiinsa. Henki asuu ruumiissa, josta se voi myös lähteä pois ja jatkaa elämää ruumiin ulkopuolella. Aivojen tietoisuus sammuu, mutta hengen jatkuu ruumiin kuolemassa.

Ihminen voidaan jakaa tämän arvioinnin mukaan kolmeen osaan, joista muodostuu yhteen liitettynä yksi kokonainen ihminen. Henki ei ole yksin ihminen, sielu ja ruumis ilman henkeä eivät ole ihminen. Siitä miten, missä ja milloin ihmisen uskotaan muodostuvan yhdeksi kokonaisuudeksi ei käsitellä tässä. (sikiäminen, alkionkehitys ja syntyminen) Siitä aiheesta on olemassa monia näkemyksiä varhaisista kirkkoisistä lähtien ja juutalaisuudessa jo sitä ennen.

Ruumis on ihmisen ulkokuori: biologinen kone, jossa henki asuu. Jotkut kristityt pitävät sielua aineettomana kuten henkeä, mutta se ei ole järkevä oletus edes Raamatun mukaan. Tässä referaatissa esitetään sielu ihmisen fyysiseen olemukseen kuuluvana tietoisuutena. Se perustuu aivojen toimintaan terveessä ruumiissa. Kun ruumis kuolee niin sielukin kuolee ja tietoisuus sammuu.

Ihmisen tietoisuus on jaettu täten kahteen paikkaan yleisen kristillisen ajattelun mukaan. Maallikot eivät ole tulleet tätä ajatelleeksi, mutta teologit ovat pohtineet tätä asiaa keskenään. Heidän joukossaan on näkemys, että henki on se osa ihmistä, joka elää ikuisesti, mutta ruumis ja sielu kuolevat: ne katoavat.

Jotta ruumiin ylösnousemuksessa olisi järkeä, on arveltu että ihmisen henki (jotkut puhuvat sielusta) elää ikuisesti vain asuessaan ruumiissa, joka on Paavalin kuvailema taivaallinen ja hengellinen ruumis. (Pawson vrt. 2Kor 15:13ss.) Se millainen tämä ruumis voisi olla, jää tässä käsittelemättä. Sellaisen pohdinta on yhtä turhaa kuin miettiä, millaisia kummitukset tai enkelit ovat.

Ihmisen tietoisuuden taso vaihtelee elämän eri vaiheissa ja riippuen siitä, nukkuuko vai valvooko hän ja onko hän tajuissaan. Vauva toimii vaistojen varassa eikä ymmärrä ympäristöään järkevän aikuisen tavalla. Vanhus voi kärsiä muistisairauksista ja tietoisuuden taso laskee ennen kuolemaa monilla ihmisillä sairauden vuoksi. Tästä huolimatta kristityt uskovat hengen olevan jatkuvasti järjissään ja tietävän asioita, joita hiipuva sielu ei enää tunne.

Tietoisuuden jakaantuminen kahtia sielullisen ruumiin ja hengen osalle on järjetön oppi. Se selittää toisaalta sen, miksi ihminen ei tiedosta nukkumisen ja tajuttomuuden ajan tapahtumia ja ympäristöä. Jos tietoisuus on jaettu kahtia, niin se tarkoittaa sitä että ihminen ei ole yksi vaan kaksi persoonaa! Tämä väite on kumottu sanomalla että henki toimii konkordanssissa sielullisen ruumiin kanssa. Myös henki nukkuu ja on tajuton, kun ihminen nukkuu ja aivot eivät tuota tietoista kuvaa mielelle.

Tämäkin ajatus on absurdi. Se todistaa käytännössä sen että mitään aineetonta ja tietoista henkeä ei ole olemassakaan. Jos hengellä ja fyysisellä tietoisuudella ei ole mitään eroa, niin ne ovat yksi ja sama asia. Ihminen on tietoinen olento vain ruumiilisesti terveenä ja elävänä olentona. Tähän faktaan unitaarit, adventistit ja Jehovan todistajat perustavat opetuksensa. Se ei silti poista monia seikkoja, jotka tekevät siitä ja ruumiin ylösnousemuksesta mielettömän opin.

Raamatussa henki ja sielu ovat käytännössä sama asia. Tästä johtuen myös kristityt käyttävät näitä sanoja samassa merkityksessä.

Ikuisen elämän vastakohta on iankaikkinen rangaistus. Siitä on pääasiassa kaksi tulkintaa:

1. Kuolema on rangaistuksena ikuinen, mutta sitä edeltävä kärsimys päättyy aikanaan.

2. Kärsimys ei pääty koskaan.

Miten on mahdollista että ihminen kärsii kuoleman jälkeen, kun hänen ruumiinsa ei tunne enää kipua ja aivokuollut ei tiedä mitään?

Tästä on ainakin kaksi teoriaa:

1. Ylösnousemuksen jälkeen ruumis ei kulu palaessa ja aistii tulessa kipua loputtomasti.

2. Tuli on kuvaannollinen, ei todellinen.

Molemmat edellyttävät ruumiin ylösnousemusta.

Ensimmäinen teoria on aivan erityisen sadistinen. Katoliset isät perustelivat tuomittujen ylösnousemusta sillä, että ihminen kokee suurempaa tuskaa fyysisenä olentona kuin henkenä.

Toinen teoria on vähemmän sadistinen. Jotkut eivät usko ruumiin ylösnousemukseen ja pitävät kärsimystä ihmisen hengen kokemana tuskana, kun syytösten ääni ei lakkaa ja muisto tehdyistä pahoista teoista kalvaa sielua.

Ruumiin ylösnousemukseen uskovat voivat myös pitää tulta vertauskuvana. Helvetin madot kuvaavat sielun tuskaa synneistä, joita ei ole saatu anteeksi. Kun tuomittu on kärsinyt määrämittaisen rangaistuksen suhteutettuna tekoihin, niin hän kuolee toisen kerran ja lakkaa olemasta.

Pahimpia ovat ne ihmiset jotka uskovat rangaistuksen olevan päättymätön. Jos oma oikeustaju ei tuomitse ikuista piinaa kohtuuttoman kovana rangaistuksena, niin sellainen ihminen on äärettömän paha, vaikka hänellä ei olisi näkyviä paheita ja hänen ulkokuorensa olisi hurskas.

Nämä ovat kristittyjen uskovien näkemyksiä kuoleman jälkeen tulevasta tuomiosta ja ikuisesta elämästä. Kaikki eivät usko ruumiin ylösnousemukseen, mutta siinä on Uuden testamentin mukaan iankaikkisen elämän toivo. Se mahdollistaa myös sen että kukaan ei välty tuomiolta.

Kaikki pahaa tehneet ihmiset eivät kärsi rangaistusta tämän elämän aikana. Yksi syy tuonpuoleiseen uskomiseen on oikeuden toteutumisen toivo ja kostonhalu. Toinen on kuoleman pelko ja halu elää ikuisesti. Uskonnoton ja ateisti ei välttämättä pelkää kuolemaa. Olemisen lakkaaminen on monille lohdullinen ja toivoa herättävä ajatus.

Miksi ajatus tietoisuuden sammumisesta ja siitä, että ihminen ei ole enää olemassa kuoleman jälkeen, olisi lohduton ajatus?

Kärsiville se on mitä lohdullisin ajatus. Monet ovatkin toivoneet hartaasti nopeaa kuolemaa, että kärsimys päättyisi. Omat vanhempani esimerkiksi.

On toki ikävää jos lapsi tai nuori ihminen kuolee terveenä, mutta sille ei kukaan voi mitään tehdä. Se on elämään kuuluva ikävä asia, joka voi kohdata sattumalta ketä tahansa.

Raamatun kaikki kirjoitukset eivät ole ihan ääliömäisiä. Saarnaaja sanoo että

”Kaikkea voi tapahtua kaikille”.

Tämä pätee myös uskovaisiin kristittyihin. Olematon ei voi varjella ja suojella heitä miltään sairaudelta, onnettomuudelta tai katastrofilta.

Uskovaa voi kohdata samat asiat kuin uskonnotonta ja ateistia. Kaikilla on lopulta sama kohtalo. Kaikki menevät samaan paikkaan ja lakkaavat olemasta.

Millainen ihminen herää kuolleista ylösnousemuksessa?

Jos sikiönä tai vauvana kuollut herää, niin hänellä ei ole muistikuvia elämästä ennen ylösnousemusta. Hän olisi kuin Aatami, joka kristittyjen uskon mukaan on herätessään täysin valmis aikuinen yksilö ja osaa puhua sekä tehdä kaikkia aikuisten asioita.

Mitä jos joku syntyy aivovammaisena? Missä on hänen terve sielunsa ja/tai henkensä? Ei missään. No millainen ihminen herää kuolleista? Se sairas ja ajatuksiltaan hyvin rajoitettu vai täydellinen terve ihminen, joka on kaikin puolin järkevä? Jos vammainen olisi herätessään sellainen, niin hän ei olisi enää sama henkilö kuin oli eläessään! Miten muuten tämän voisi selittää?

Sama pätee vanhuuden höperöihin ja niihin, jotka kärsivät muistisairauksista. Hekin heräävät uskomusten mukaan terveinä ja nuorina yksilöinä, mutta minne katosi se persoona, joka eli dementikkona viimeiset vuodet? Ihmisen persoona muuttuu tämän elämän aikana johtuen aivojen eri kehitysvaiheista.

Mitään aineetonta henkeä tai sielua ei ole, joka ilmoittaisi olevansa terve, kun aivot sairastavat. Sellainen on taikauskoa, josta järkevä ihminen sanoutuu irti ja pitäytyy vain niissä asioissa, joista on riittävästi tietoa ja voidaan olla varmemmalla pohjalla, että ei uskota järjettömyyksiä, jotka eivät ole totta.

Lue myös ”Totuus uskon asioissa” -blogin kirjoitus ”Mistä tietoisuus johtuu?”

Hakemisto