Jotkut myytikot väittävät, että kristittyjen vainot ovat myytti samoin kuin Jeesuksen historiallisuus.1 Jälkimmäinen on todistettu jo seikkaperäisesti valheeksi tässä blogissa. Nyt on aika ampua alas valheet siitä, että kristittyjä ei olisi koskaan vainottu ja surmattu uskonsa vuoksi.
Jokainen vähänkin historiaa tunteva on tietoinen siitä, että kristittyjä surmattiin Rooman valtakunnan aikana Colosseumilla. Heidän kärsimystensä ja teurastuksen katsominen oli sirkushuvia.
Katolinen kirkko harjoitti inkvisitiota. Harhaoppisina pidettyjä kidutettiin ja poltettiin roviolla noitien kanssa. Uskonpuhdistajat ottivat käyttöön Rooman valtakunnan aikaiset lait, joiden nojalla kasteenuusijat ja antitrinitaarit teloitettiin.
Tosi kristittyjä on vainottu niin kauan kuin heitä on ollut. Ensin heitä vainosivat juutalaiset. Paavali oli vainoojien joukossa. Sitten vainoojia olivat epäjumalien palvojat. Efesossa Artemiin palvojat ja patsaiden myyjät nousivat vastustamaan väkivalloin opetuslapsia. Uusi testamentti kertoo tästä.
Keisari Nero vainosi kristittyjä Rooman palon vuoksi vuonna 65. Tästä kertoo Tacitus.
”Pysyvä huhu arveli keisari Neroa tämän tulipalon sytyttäjäksi. Voidakseen tukahduttaa huhun hän syytti rikoksesta lahkoa, jota yleisesti vieroksuttiin sen jumalanpalvelustapojen vuoksi ja jonka jäseniä kutsuttiin kristityiksi. Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla. Tämä vaarallinen lahko, jota olen kuvannut aikaisemmin, ei ole juurtunut vain Juudeaan, josta se on kotoisin, vaan myös itse Roomaan, jonne kaikki pelättävät ja häpeälliset asiat kerääntyvät ja löytävät sieltä kotinsa.”
–Tacitus, Annaalit 15, 44
Myös nimeltään kristityt ovat kärsineet vainoja ja heitä on tapettu uskonnon vuoksi. Neuvostoliiton aikana vaino oli valtionjohtoista. Sama toistui Itäblokissa ja muissa maailman kommunistisissa maissa, joissa ateistit olivat vallassa. Ottomaanien valtakunta ja sen seuraaja Turkki ovat syyllistyneet jopa kansanmurhiin kristittyjä vastaan. (esim. Armeniassa)
Wikipedia kertoo kristittyjen kohtaamista vainoista eri aikoina.
https://en.wikipedia.org/wiki/Persecution_of_Christians
Rooman valtakunnan ja uskonpuhdistajien lain käyttö eruskoisia kristittyjä vastaan
Seuraavat lähteet kertovat kristittyjen kohtaamista vainoista nimeltään kristittyjen toimesta.
”Esi-Nikealaisen kirkon rangaistus harhaopista oli puhtaasti seurakunnan sisäinen ja koostui nuhteista sekä tehtävästä tai seurakunnasta erottamisesta. Sillä ei ollut vaikutusta siviilielämässä.
Mutta heti pian kun kirkko ja valtio alkoivat yhdistyä, otti siviilihallinto kirkon suostumuksesta käyttöön maallisia rangaistuksia kuten omaisuuden takavarikko, karkotus ja kuolema, jotka ovat kristuksessa ja apostoleissa ollutta henkeä ja heidän esimerkkiään vastaan. Konstantinus avasi tien joillekin säädöksille donatolaisia vastaan vuonna 316. Valentinianus I kielsi manikealaisten julkisen jumalanpalveluksen (371). Areiolaisten hävittyä kantansa toisessa ekumeenisessa kokouksessa Theodosius Suuri pakotti kansan yhtenäiseen uskoon säätämällä viisitoista lainsäädöstä rangaistuksineen vuosien 381–394 välillä. Honorius, Arcadius, Theodosius nuorempi ja Justinianus (529) seurasivat samaa tietä. Näiden keisarillisten säädösten kautta harhaoppisilta eli julkisesti valtion uskontoa vastustavilta henkilöiltä kiellettiin kaikki julkiset virat, julkinen jumalanpalvelus, omaisuuden tai testamenttien vastaanottaminen, sitovien sopimusten tekeminen; heitä rangaistiin sakoilla, karkotuksella, ruumiillisilla rangaistuksilla ja jopa kuolemalla. Lähde: Theos. Code, Book XVI. tit. V. De Haereticis.
Ensimmäisenä kuolemantuomiota miekalla sovellettiin Pricillianus Avilaiseen ja kuuteen hänen seuraajaansa, jotka kannattivat manikealaisia mielipiteitä (385). Milanon piispa Pyhä Ambrosius ja Martinus Toursilainen (Pyhä Martinus) vastustivat myötätuntoisesti tätä tekoa, mutta turhaan. Jopa suuri ja hyvä Pyhä Augustinus, vaikka oli ollut itse harhaoppinen yhdeksän vuoden ajan, puolusti uskonnollisen vainon oppia eksegeesillä jakeesta Luuk 14:23 kirjeessään #93 Vincentiukselle (Cogite eos intrare, Luke 14:23 (Ep. 93 ad Vinc.; Ep. 185 ad Bonif., Retract. II. 5.). Jos hän vain olisi nähnyt edeltä tulevan Albigenssiristiretken ja espanjalaisen inkvisition kauheudet, niin hän olisi pyörtänyt vaarallisen mielipiteensä.
Teokraattinen valtion kirkko teoria eli erastionismi (Thomas Erastus) – kreikkalais-katolinen, roomalais-katolinen tai protestanttinen – pitää kaikkia hyökkäyksiä kirkkoa vastaan hyökkäyksenä valtiota vastaan ja vaatii niistä lievää tai ankaraa rangaistusta sen mukaan, mikä on yhteisössä vallitsevan oikeaoppisuuden ja harhaoppisten vihan aste. Mutta Jumalan ylitsevuotavassa kaitselmuksessa, joka tuo esiin hyvää kaiken pahan keskeltä, harhaoppisten verinen vaino – yksi kirkon historian pimeimmistä jaksoista – on tuottanut uskonnon vapauden hyvän hedelmän. Katso vol. III. 138–146.”
History of the Christian Church, Volume II: Ante-Nicene Christianity. A.D. 100-325. by Schaff, Philip.
Gunnar Westin, Vapaan kristillisyyden historia, 4. painos, RV-Paino Tikkurila, 1975, alkuteos 1954. Montanolaiset tuomittiin kuolemaan keisari Honoriuksen aikana vuonna 407 säädetyn lain kautta (s. 28). Donatolaiset tuomittiin kuolemaan vuoden 286 jälkeen (s. 37).
Uskonpuhdistajat Rooman lakien uudelleen käyttöön ottajina
Albert James Dager, Ikuinen pelastusvarmuus – Mitä Calvin onkaan saanut aikaan?:
”Monilta Calvinin vastustajilta vietiin heidän omaisuutensa ja heidät karkotettiin Genevestä. Häpeällisin Calvinin yrityksistä kontrolloida ihmisten ajatuksia ja uskomuksia oli hänen kiistansa espanjalaisen Miguel Servetuksen kanssa. Tämä kyseenalaisti roomalaiskatolisen kolminaisuusopin ja lapsikasteen. Paettuaan Wienistä kuolemanrangaistusta pakoon Servetus saapui Geneveen heinäkuussa 1553 ja asui siellä hiljaisuudessa jonkin aikaa. Hänen tehdessään lähtöä Zürichistä Calvin vangitutti hänet syyttäen häntä jumalanpilkasta.
Calvin toimi Servetusta vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä sekä syytteen nostajana että syyttäjänä vaatien kuolemantuomiota. Pitkitetyssä oikeudenkäynnissä Servetus tuomittiin poltettavaksi kuoliaaksi, joka toteutettiin Champelissä lähellä Geneveä 27.10.1553. Hän tapasi teloituspäivänään Calvinin ja pyysi häneltä anteeksiantoa. Koska Servetus ei ollut tekemässä parannusta katsomuksistaan, Calvin myöntyi hänen kuolemantuomioonsa.”
E.H. Broadbent, Seurakunnan vaellus, 9. luku, Anabaptistit 1516–1566
”…Zwinglin käyttöön ottama kuolemanrangaistus niille, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä opillisista kysymyksistä, heikensi hänen vaikutustaan Capitoon.”
…
”…Uusi valtiokirkko hyväksyi vanhan kirkon periaatteen, jonka mukaan sillä oli oikeus toimia ”harhaoppisia” vastaan vangitsemalla ja jopa tappamalla heitä.”
Global Anabaptist Mennonite Encyclopedia Online, Oikeudellisia toimia koskien kasteenuusijoita, 1. Yleistä.
Juridical Procedures Relating to the Anabaptists, 1. General.
”1400-luvulla, Rooman vanhan lain sulauduttua Saksan lakiin, Pyhän Rooman Valtakunnan siviililaki otti uudestaan käyttöön vanhat keisarien Gratianus, Valentinianus II ja Theodosius I säätämät lait (kaikki vuodelta 380) koskien katolisen kirkon erityislaatuista oikeutta ja valtaa, ja keisarien Honorius ja Theodosius II lait (vuodelta 413) koskien kasteen uusimisen (anabaptismi) rikosta, josta rangaistiin kuolemalla (Corpus Juris Civilis I, 1 and VI, 2).”
Global Anabaptist Mennonite Encyclopedia Online,
anabaptismi, artikkeli vuodelta 1955, 1500-luvun käytäntö: Anabaptism, 1955 Article, Sixteenth Century Usage:
”Anabaptisti on itse asiassa kreikan kielen sana, joka tarkoittaa kasteenuusijaa ja sitä käytettiin kirkko-latinassa 300-luvulta lähtien, ja se ilmestyi englannin kieleen viimeistään vuonna 1532, mutta sitä käytettiin harvoin saksan ja hollannin kielissä, joissa käännössanoja Wiedertäufer ja Wederdooper on käytetty anabaptistien historian alusta lähtien vuodesta 1525. Anabaptistit eivät käyttäneet sitä sanaa koskaan itse, mutta muut käyttivät sitä heistä usein, koska siihen nimeen liittyi häpeää ja sillä oli rikollinen leima. Sen esiin tuominen ja jatkuva käyttö anabaptistien vihollisten taholta voidaan parhaiten selittää sillä tosiasialla, että keisarillinen laki Justinianuksen ajoista lähtien (vuodelta 529) teki kasteen uusimisesta toisen niistä harhaopeista, joista rangaistiin kuolemalla, toisen ollessa antitrinitarismi (kolminaisuusopin kieltäminen). Niinpä radikaalien reformoijien (uskonpuhdistajien) luokittelu anabaptisteiksi teki heistä välittömästi tuomion ja teloituksen kohteita, vaikkakin jokaisen paikallisen oikeuslaitoksen oli yhä edelleen välttämätöntä ottaa käyttöön ja panna täytäntöön tämä lainsäädännön pohjana oleva laki…”
Philip Melanchton, Martti Luther, ym. Että maallinen esivalta on velvollinen rankaisemaan kasteenuusijoita/
”Olemme kuulleet sellaista myös erinäisistä kasteenuusijoista….
Tätä tapausta varten (Rooman keisarit) Honorius ja Theodosius ovat säätäneet lain, jossa sanotaan, että kasteenuusijat tulee tappaa. Sillä eroaminen ja uusien seurakuntien perustaminen on jo yksistään muiden pahojen tapojen ohella vastoin Jumalaa. Ja koska se vihastuttaa ja antaa ikuiselle riidalle aihetta, pitää maallisen esivallan vastustaa sellaista ja rangaista siitä ankarasti.
…
…Tästä kaikesta käy nyt ilmi, että maallinen esivalta on velvollinen vastustamaan jumalanpilkkaa, vääriä oppeja ja harhaoppeja ja rankaisemaan niiden kannattajia ruumiillisesti.
…Koska on toki nähtävissä ja ymmärrettävissä, että kasteenuusijoiden lahkossa on karkeita vääriä uskonkappaleita, niin me päätämme, että tässä tapauksessa jääräpäiset tulee myös tappaa. Sen lisäksi, jos kasteenuusijoilta löydetään molempia harhakäsityksiä, maallisia ja hengellisiä, eivätkä he luovu niistä, on tuomari sitäkin varmempi asiassaan ja hänen pitää rangaista ankarasti.”
Martti Luther kirjoitti useissa teoksissaan harhaoppisina pitämiään antitrinitaareja, kasteenuusijoita ja nurkkakuntasaarnaajia vastaan, niin että antoi ohjeita rangaista heitä ankarasti ja jopa tappaa (viedä pyövelin teloitettavaksi). Lutherin kirjoituksia tästä aiheesta on teoksessa nimeltään Prof. Dr. Martin Luther – ein Massenmörder und Christenverfolger ja sen on kirjoittanut Hans-Jürgen Böhm.
Viite 1:
Lähteessä kyseenalaistetaan kristittyjen kokeman vainon määrä ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana, mutta ei kielletä vainoja tapahtuneen vähäisessä määrin.
Jumalan valtakunta 